Miksi meidän 2 vuotias ei vielä puhu?
Aina on jokin asia, josta voi olla vähän huolissaan. Miksei se jo konttaa? Miksei se jo kävele? Pitäisikö sen osata jo juoda itse mukista? Teenkö jotain väärin? Voiko lapsellani olla jokin kehityshäiriö?
Miten naapurin Timo-Pekka puhui jo 1 vuotiaana, mutta meidän Sohvi ei sano kuin yhden sanan ja on täyttämässä 2 vuotta?!
Sohvi on sanonut epämääräisesti ”äite” jo 9 kk ikäisenä. Sen jälkeen kaikki puheen tuotto tuntui tyssäävän siihen. 18 kk iässä tuli selkeä sanojen ahmimis-vaihe kun kaikki kirjat mitä talosta löytyi piti plärätä 3x päivässä läpi. Kirjasta taapero osoitti kaikkia mahdollisia asioita logoista hippuihin, niin että äidin oli välillä vaikea keksiä oikeita sanoja. Iskän pyynnöstä taapero sanoi ujosti ”potta” muutaman kerran, mutta sanan käyttö tyssäsi parissa päivässä. Tytön salaisesta sanavarastosta kertoi kyllä muutama seikka. Kerran (lähempänä kahta vuotta) hänen nostellessaan vuorotellen ilmaan erilaisia pikkuautoja äitin tunnistettavaksi, hän nosti ylös pienen rekka-auton. Kauempaa katsottuna se äkkiseltään näytti perävaunulta, mutta tämän sanoessani taaperolta kuului napakka ”ä-äää” eli ei. Vasta kun äiti arvioi auton uudestaan rekka-autoksi, hyväksyi taapero vastauksen. Toinen asia, mistä huomasi tytön osaavan kyllä paljon sanoja tapahtui aina välillä kun selattiin kirjoja. Taaperon osoitellessa sivuilta eri asioita saattoi äitee väsyneenä sanoa jonkin esineen väärin. Silloin ei taaperon sormi siirtynytkään seuraavaan kohteeseen vaan jäi naputtamaan samaista kuvaa kunnes, äiti hoksasi korjata sanomisiaan. Tästä huolimatta sanoja ei silti kuulunut taaperon suusta. Erilaisia viittomia kyllä oli. ”Hyttynen”=läimäistään kädet yhteen. ”kärpänen” = piirretään ilmaan ympyrää ja suristaan ”pzzzz”. Myös kieltosanat olivat hallussa ”en” ”ä-äää”. Pian kuvioihin tuli sana ”ka”=katso tai ”kä?”=mikä? ja kysymyksiä ja ihmettelyn aiheita olikin valtava määrä päivittäin. Vähän ennen 2 vuotissynttäreitä tuli muutama uusi sana. ”Kakka, Kukka, Kukko”. Näistä kukko unohtui pian. Sen lisäksi hän osasi joitakin eläinten äänteitä; mitä ankka sanoo? ”kaaa, kaaa”. Mitä koira sanoo? ”hau hau”, Mitä kissa sanoo? ”miu”, Mitä pöllö sanoo? ”uu-uu”. Mitä iskä sanoo? ”eijjeijjeijjejjei”.
Vähän yli 2 vuotiaana alkoi tulla hiljalleen joitakin sanoja lisää. ”Haukku, Kuu, Puu”. 2-vuotisneuvolassa ei oltu huolissaan, koska muuten kehitys on ollut hyvää. Sovittiin kuitenkin puhelinkontrolli 6kk päähän. Jos puhuminen edelleen vaikuttaa edenneen hitaasti niin sitten lähete puheterapiaan, jonne on 6kk jonot eli vasta 3 vuotiaana olisi 1. käynti. Siinä on kyllä jo hyvin aikaa nähdä lähteekö puhe luistamaan.
Hämmentävintä itselle on, että mehän on tehty kaikki mitä voi tehdä asian eteen ihan vauvasta asti. Asioita joista viisaammat ovat todenneet olevan hyötyä: Sohville puhutaan paljon, kysellään asioita, ohjataan, kerrotaan, vastataan, otetaan mukaan, ei ohiteta puheessa.. kyllä me tiedetään, että Sohvi ymmärtää paljon asioita ja noudattaakin hienosti erilaisia ohjeita (ellei iske oma tahtohetki päälle).
On luettu kirjoja päivittäin ihan vauvasta asti: Sohvi on aina tykännyt kirjoista. On laulettu aina iltalaulu. On jopa käyty lorukerhossa ihan huvin vuoksi, (en edes ajatellut silloin tätä puheasiaa). On myös loruteltu kotonakin ja leikitty sanoilla. Herääkin kysymys? Onko näistä oikeasti hyötyä?
Koska jos ei olis tehty mitään näistä niin olisiko Sohvi kuitenkin oppinut puhumaan yhtä hitaasti? Vai vielä hitaammin? Vai näkyykö rakkaus kirjoihin vaikka sitten joskus Sohvin lukutaidossa tms? Uskallan kuitenkin väittää, että näillä tempuilla ei ole niinkään suoraa vaikutusta siihen kuinka nopeasti oppii puhumaan, vaan vaikutus näkyy jollain tavalla myöhemmin. Jostakin luin, että hitaasti oppivilla voi kuitenkin olla sitten jo mutkikkaampia lauserakenteita ja sanavarastoja kuin nopeasti oppineilla. Eli kyse olisi vain siitä milloin lapsi itse avaa suunsa ja alkaa puhumaan silloista ikätasoaan vastaavaan tapaan, oli se sitten 1 vuotiaan yksittäisiä sanoja tai 3 vuotiaan monisanaisia lauseita.
Puhumattomuushan ei ole mitenkään yhteydessä tyhmyyteen tai yksinkertaisuuteen. Esim. nerona pidetty fyysikko Albert Einstein avasi sanaisen arkkunsa vasta täytettyään kolme vuotta. Tähän on pakko kertoa, että yhtenä päivänä Sohvi söi dominokeksiä. Hän halkaisi sen kahtia ja alkoi näykkiä valkoista vaniljatäytettä keksin puolikkaalta. Hetken haukkailtuaan täytettä eri puolilta Sohvi pysähtyi ja sanoi: ”haukku”. Hän ojensi keksin minulle ja kun katsoin sitä, jäljelle jäänyt täyte muodosti selvästi koiran pään. En nyt ihan vertaa tytärtäni Albert Einsteiniin, mutta hei! Mun 2v muotoili keksitäytteestä koiran hampaillaan. Pistä Albert paremmaksi!
Mietin, että ennen vanhaan ei varmaan ollut edes aikaa murehtia tällaisia turhia asioita. Sitä oltiin vaan kiitollisia, että lapsi on selvinnyt hengissä pitkästä talvesta savupirtin uumenissa eikä sudet ole häntä syöneet. Yritän oppia pois liiasta murehtimisesta ja huolestumisista. Toisaalta on ihan tervettä tarkkailla lastaan ja huomata, jos jokin asia on poikkeavaa ja ottaa sitten selvää pitääkö siitä olla huolissaan. Näissä puheasioissa suosittelen tätä sivustoa (epäselväpuhe.fi) https://epaselvapuhe.fi/2-vuotias-lapseni-ei-puhu-mitaan-pitaisiko-olla-huolissaan/. Sieltä löytynyt puheterapeuttien tekemä listaus huojensi mieltäni. Eli pelkästään puheen kehityksestä ei voi sanoa, onko kaikki ok lapsella. Lisäkysymykset liittyvät mm. kontaktin ottamiseen ja leikkimiseen. Ja jos senkin jälkeen jää epäilyttämään niin voi ottaa yhteyttä neuvolaan ja kysäistä, niin saa huolensa pois.
Nyt kun reilu 2 vuotiaani käyttää iloisesti muutamia sanoja, on tullut myös mieleen, että ehkä on ihan kivakin, ettei puhetta vielä tule. Uimahallin pukkarilla taaperoni julisti kovaan ääneen ylpeänä ”kakka, kakka, kakka..” Siinä sitten punastuneena äitinä yritin hiljaisella äänellä vastata että ”joo, kakka, hieno sana...” No hän oli vain innossaan, että osasi tällaisen sanan. Tai voi olla, että siinä tuli pisut vaippaan kun ei vielä ole pissa sana käytössä. Kuitenkin äitiä ihan vähän nolotti kun ei ihan keskenään oltu siellä pukkarissa. Mutta hei, luvassa on vielä lukemattomia mahdottoman noloja tilanteita vaikkapa hississä, bussissa tai kaupan jonossa, kun Sohvi oppii oikeasti puhumaan. Niinkuin ystävältäni kuultu legendaarinen pienen pojan letkautus hississä kuvituskuvassa alla. Näitä noloja hetkiä odotellessa, nauttikaa siitä, että lapsenne jokeltaa jotain suloista ja epäselvää!
Luitko jo?: "Kukkuu kakka äiti"- puheenkehitys osa 2