"Kukkuu kakka äiti" -puheenkehitys osa 2

Ennen 2- vuotisneuvolaa tuskailin sitä, kun Sohvin puhe ei ollut lähtenyt luistamaan ja sanoja tuli vain muutama. Neuvolassa kävimme Sohvin ollessa vähän yli 2 v ja sovimme kontrollipuhelun 1/2 vuoden päähän ja sitten lähete puheterapiaan, jos puheenkehitys ei ole lähtenyt kunnolla vauhtiin. On kyllä uskomatonta, miten nopeasti se puhe sitten aivan yhtäkkiä lähti kehittymään. Neuvolakäynnistä oli kulunut vain kuukausi, kun Sohvi sanoi jo ensimmäisen 3- sanaisen lauseensa tilanteessa, jossa äiteen huomio oli kiinnittynyt jonnekin muualle (ei tietenkään kännykän ruudulle, mutta jonnekin) ja saadakseen äiteen huomion, hän kauniisti muotoili ensimmäisen ison lauseensa: ”Kukkuu kakka äiti”. Ja voin sanoa, että kyllä sai heti huomioni tällä lauseella. No minä repesin nauramaan, sillä niin puskista tuli tuo lausahdus. Ja huojentunutkin olin, koska voin sitten terkkarille kertoa, että kyllä osaa kolmisanaisia lauseita. No, oikeasti tuon yksittäisen tokaisun jälkeen Sohville vakiintui parissa kuukaudessa lähinnä kaksisanaisia lauseita, niinkuin: "isi nukkuu" tai "haukku haukkuu". Ja uusia sanoja alkoi tulla oikeen vauhdilla siinä 2v 3kk kohdalla ja hän alkoi matkia kaikkia mielenkiintoisia sanoja, mitä me sanottiin.

Eräänä päivänä lapseni sanavarastoon oli ilmestynyt sanat ”kauko” ja ”kaija”. Ihmettelin ketä ovat nämä Kauko ja Kaija, sillä emme tunne ketään sen nimisiä ihmisiä. Seuraavana päivänä kävi ilmi että ”Kaija” tarkoitti Ryhmä-haun Kaja-hahmoa ja ”kauko” tarkoitti Sohvin kauko-ohjattavan pikkuauton kaukosäädintä. Asia selkee. Muita ensimmäisiä käyttöön otettuja sanoja on ollut: äiti, kuu, kakka, kukka, kukkuu, haukku, isi, mummu, puu, pupu, pii paa, pipi, kaikki (usein se tarkoittaa karkki, joskus kaikki), piip piip (pikkukakkosen pelisovellus), puvva (pulla). Näissä sanoissa muuten rehellisesti näkyy, mistä meidän arki koostuu ja tällä sanavalikoimalla on mahdotonta valehdella, että ”ei meillä ikinä herkutella tai todellakaan anneta noin pienen pelata mitään saati sitten katsoa piirrettyjä. Ihan on oppinut lastenkirjoista tuollaisia sanoja.” No totuus on, että piirrettyjä meillä katsotaan aika paljon. Ryhmä hau on tullut äidillekin rasittavan tutuksi. Pullasta Sohvi ei oikeasti edes tykkää (?), muutakun nyppii joskus sokereita siitä päältä. Karkeista Sohvi tykkää ja ne tarkoittaa yläkaapissa olevia 3 vuotta vanhoja kivettyneitä minivaahtokarkkeja, jotka ostin eräänä jouluna kaakaota varten. Harvemmin tulee miehen kanssa ostettua muuta karkkia kuin suklaata. Pikkukakkosen pelisovellusta Sohvi on käyttänyt alle 5 kertaa elämänsä aikana, koska vaikuttaa koukuttuvan siihen aika rajusti pienestäkin käytöstä ja siksi jatkossakin saa pelata vain erityistilanteissa esim. kun koko perhe on flunssassa. (Saas nähdä tuleeko tämä pitämään oikeasti paikkansa.)

Sohville on tullut hiljattain mahdoton tarve erotella kaikki maailman ihmiset isiin ja äiteihin. Hän saattaa mennä tuntemattoman miehen luo ja sanoa ”isi”. Mietin siinä, että luuleekohan nämä miehet, että Sohvi on orpo tai että olen yksinhuoltaja, joka on opettanut sille tuollaisen tempun, jotta voin iskeä miehiä. Ihan samalla tavalla ollessaan iskän kanssa menee Sohvi naisten luo kutsuen heitä äitiksi. Ihmiset ovat tästä kumminkin onneksi huvittuneita. Sohvi on aika hyvä erottamaan miehet ja naiset, toistaiseksi vain kerran hän on sanonut isiksi vanhempaa rouvashenkilöä, jolla oli lyhyet hiukset. Näinä moderneina aikoina ei tietysti saisi lokeroida ihmisiä mihinkään ja harvalla Sohvin lokeroimalla on edes lapsia. Mutta minkäs teet.

Sohvilla on myös erityisiä heilutus-päiviä, jolloin hän tervehtii ahkerasti tuntemattomia ihmisiä. Uhreiksi valikoituvat erityisesti lähelle taaperoa ajautuneet ihmiset. Käsi viuhuu ja hän hokee tiukassa katsekontaktissa ”hei, hei, hei, hei, hei, hei, hei...” eikä hän lopeta tervehtimistä, ennen kuin saa vastatervehdyksen. Sohvilla on myös välillä tapana matkia muiden ihmisten naurua. Toisten ihmisten iloiset naurunpurskahdukset saavat taaperon välittömästi purskahtamaan tekonaurulta kuulostavaan ivalliseen hahatukseen. Ihan vähän nolottaa, koska tarkoitus ei ole todellakaan ivata ketään, mutta jos ei näe, että taapero siellä hohottaa uimahallin pukkarin toisessa päädyssä niin tilanne kuulostaa joltain teinien lapselliselta pilailulta. Yritän sitten selittää kovaan ääneen, että joku on tosi iloinen siellä. Jotta kaikki kuulijat ymmärtävät, että taapero täällä vain opettelee ääntelehtimään.

Puhe vaikuttaa siis kehittyvän rytinällä ja sitä on ollut jännittävää seurata. Toistaiseksi on epävarmaa kuinka taitavaa puheen tulisi olla muutaman kuukauden kuluttua, että puheterapialähetettä ei tarvittaisi. Käsitin, että monisanaisia lauseita. Pääasia kuitenkin on, että olen itse nyt todella huojentunut, kun puhe on nytkähtänyt vauhdilla liikkeelle eikä enää huoleta, etteikö hän puhumaan oppisi. Ja siitä nyt ei ole mitään haittaa, vaikka käytäisiinkin siellä puheterapeutilla. Jää nähtäväksi ja palaan vielä puheasioihin.

Luitko jo?: "Se puhuu vihdoinkin! -puheenkehitys osa 3".