Elämäntapamuutos ja repsahdus -miten tässä näin kävi?

Jostain syystä, vaikka elämäntapani pysyivät suhteellisen samanlaisina, painonlasku pysähtyi. Tämä oli lannistavaa, sillä se kuitenkin oli motivoinut minua jatkamaan parempia elämäntapoja. En reagoinut nopeasti, jotten heittäisi hanskoja tiskiin, vaan seurasin tilannetta vielä pari kuukautta. Mikään ei kuitenkaan muuttunut puntarin lukemissa, muutama sentti oli tosin lähtenyt mittauksissa, rinnoista lähinnä mistäs muualta. Koska joulu oli ovella ja tunsin, että homma oli muutenkin tyssännyt, niin löysäsin vähän ja vähän enemmän ja sitten homma lähti vähän käsistä suklaan osalta, koska hei, nythän on joulu ja saa herkutella. Olin pudottanut -6kg ja repsahduksen myötä tuli 1kg takaisin. Ainoa positiivinen asia mihin pystyin tarrautumaan oli nämä mittanauhatulokset. Ne estivät heittämästä pyyhettä täysin kehään. Tajusin myös, että olihan kunto oikeasti noussut ja liikkuminen oli nyt mukavaa. Olin kuitenkin liikkunut kohtalaisen aktiivisesti viime kuukaudet, ja päässyt tavoitteeseeni tulla hieman ketterämmäksi. Olisiko painoa tullut myös lihaspuolelle? Ketteryyttä toivoisin kuitenkin lisää, sillä tietysti haluaisin olla suunnilleen siinä kunnossa kuin ennen raskautta olin. Välillä tuntuu, että olen yhtä notkea kuin tynnyri.

Olin vältellyt puntaria parin kuukauden ajan, koska tunsin kyllä, että jotain on tullut takaisin. Nyt kun uskaltauduin puntarille, eikä siinä nyt ollutkaan kuin yksi kilo lisää, niin kauhuskenaariot kaikkien kilojen takaisin tulosta helpottui. Nyt vaan koitan miettiä, mitä tein erilailla. Miksi homma lähti käsistä? Leipäni oli vaihtunut tummasta vaaleaan vaivihkaa jo ennen joulua. Voiko se muka tehdä näin suuren eron? Toinen asia on, että aiemman vähäsuklaisen elämäntapani sijaan, suklaa oli jälleen hiipinyt elämääni. Tai ei ollut, näinhän sanotaan, kun yritetään itse pakoilla vastuuta. Suklaa ei hiipinyt vaivihkaa suuhuni, vaan minä hotkin sitä iltaisin palkinnoksi jostain ja jostain. Jotta en voisi huijata itseäni, päätin että alan kirjata kännykän kalenteriin ylös ne päivät, kun olen suklaata syönyt. Ei sillä etteikö sitä saisi syödä, mutta koska se on itselleni se pahin koukuttumisaine, sen kulutusta pitää tarkkailla, muuten homma lähtee lapasesta ja huomaamattaan sitä syö taas puolilevyä päivässä, joka päivä. Tavoitteena on nauttia sitä max. kerran viikossa pari palaa kerralla. Pääasia on, etten koukutu siihen uudestaan niin pahasti, että palaan vanhoihin tapoihin ja suklaata napostellaankin pitkin päivää, niin kun nyt taas kävi. Tämä oli kunnon repsahdus.

Otan asiaan rikostutkivan otteen ja palaan siihen ainoaan muutokseen, jonka tein ennen joulua. Vaihdoin tumman leivän vaaleaan leipään. Vaalea leipähän on yleisesti jotenkin huonommaksi luokiteltu, kuitumäärän takia varmaankin. Olisiko se alkanut nostaa vaivihkaa painoa? Tutkin tuoteselosteita ja yllätyn. Tummassa saaristolaisruisleivässä on käytetty siirappia valmistuksessa, joten yhden viipaleen kalorimäärä onkin 60kcal kun vaalea leipäviipale sisältää vain 20kcal. Eli tummassa on paljon enemmän kaloreita ja sokeria, vaikka kuitua se sisältää kyllä runsaasti 2,4g/viipale. Tämähän hämärtää sitä, että mikä nyt on sitten terveellistä. Varmaankin molemmat kuitenkin ihan ok. Mutta tässä oli käynyt ihan päinvastoin kun luulin. Vaihtaessani tumman leivän vaaleaan, olinkin menettänyt päivässä kaloreita huimat -160kcal (tumma 4kpl=240kcal miinus vaalea 4kpl=80kcal). Ja sehän vastaa energiamäärältään yhtä riviä suklaata. Eli siis oikeasti energiansaantini oli laskenut, kun vaihdoin tummasta vaaleaan leipään ja se oli aiheuttanut iltaisin himoa syödä sen puuttuvan energiamäärän eli rivin suklaata. Ja kun suklaan syönnistä tuli päivittäistä niin suklaamäärä vaan kasvoi, koska olin taas koukussa. Tässä on nyt ruokarikosetsivän tyhjentävä selitys repsahdukselle.

Tämän hoksattuani tajusin tehneeni muitakin virheitä. Muistan, että sitten kun paino näytti jämähtäneen, alitajuntaan alkoi hiipiä näitä vanhanaikaisia ajatuksia: ”Noh, nyt ei ookaan niin nälkä. Jospa jätän toisen aamuleivän pois. Ja en nyt välttämättä tarvitse välipalaksi tätä puolukkarahkapurkkia. Ihan hyvä ajatus varmaan tehdä tällaisia pikku muutoksia, nyt kun painokin on jämähtänyt” Ei. Ei.Ei. Ei näin. Olenhan sen kyllä monesti lukenut, että koskaan ei saisi lähteä vähentämään siitä oikeasta ruuasta, vaan aina siitä mikä on energiatiheydeltään suurta, eli herkuista. Kun olin jättänyt parisataa kaloria syömättä kunnon ruokaa, voimistui iltanälkä entisestään. Kroppa koki, että nyt pitää paikata ja suklaanhimo iski päälle. Ja sehän johti vain repsahdukseen.

Mitäs nyt sitten teen? No suklaakoukusta on päästävä ja tämä kännykkään ylöskirjaaminen on jo auttanut. Oli kyllä todella haikea hetki jättää suklaa, mutta jo viikon jälkeen huomasin, että ei enää tunnu miltään. En kaipaa sitä, kun tiedän että voin välillä sitä nauttia, kun vaan pahimmasta koukusta pääsen. En tiedä miten tämä alkaa muistuttaa niin kuin alkoholismia. Pitäisikö suklaakoukulle tai sokerikoukulle olla oikeasti jokin diagnoosi: Sokerituotteiden suurkuluttaja tai suklaaholisti. Koska koukku on koukku ja sillä yritetään paeta aina jotain, oli se sitten suklaata suruun, alkoholia häpeään tai huumeita ahdistukseen. Pitäisi vaan rohkeasti kohdata se tunne, eikä väistellä sitä. Eihän siihen tunteeseen kuole.

Pohdin nyt, pitäisikö tämä siirappileipä ottaa takaisin vai jättää pois? Siinä on kuitenkin kuitua hurjasti, mitä taas ei siinä vaaleassa ole. Löysin kyllä jo yhden hyvän vaalean leivän, jossa olisi yhtä paljon kuitua kuin tuossa tummassa. Mutta kaloreista en tingi, niitä pitää olla, kun on kyse kunnon ruuasta. Parin ruisleivän sokerimäärä vastaa yhtä teelusikallista eli 5g/ 2 viipaletta. Ei se nyt hurja määrä kyllä ole. Taidan nyt syödä vuorotellen tummaa ja vaaleaa ja laittaa vaalean päälle vielä vaikka kinkkusiivun. Ja ehdottomasti syödä suunnitelman mukaan, vaikka ei olisikaan nälkä, niin en enää jätä mitään oikeaa ruokaa pois.

Aion jatkaa näillä, koska en keksi muutakaan. Ja se nyt on selvää, että suklaata vähemmän ja oikeaa ruoka enemmän. Koska stressiä on taas ollut, pitää varmistaa, että saan hyvät yöunet ja on riittävästi omaa aikaa. Täytyy pitää huolta itsestään ja henkisestä hyvinvoinnista, niin että elämäntapoja on mukava ylläpitää.

Niin kuin viisaammat sen kannustavasti osaa sanoa: ”Repsahdus on kuitenkin normaali osa uuden oppimista ja sen voi valjastaa osaksi onnistunutta muutosprosessia.” (sydänliitto) Kuulostaa vähän hyvältä tekosyyltä repsahtaa, mutta pointti on se, että repsahtaminen ei ole vakavaa, vaan kuuluu prosessiin. Tärkeää on, että oppii repsahduksesta jotain, niin ettei repsahtaisi niin helposti seuraavalla kerralla. Minä yritän nyt olla muuttamatta mitään. Ja välttää samoja virheitä eli tavallisen ruuan vähentämistä ja suklaan syömistä säännöllisesti. Repsahdus ei haittaa, koska oleellisin kysymys kuuluu, pystyykö palata takaisin niihin hyviin elämäntapamuutoksiin, joita toteutti jo aiemmin. "Jo suunnitelmaan takaisin palaamisen voi laskea onnistumiseksi, josta voi hyvällä syyllä onnitella itseään." https://sydan.fi/fakta/repsahdus-morosta-muutoksen-valineeksi/