Päiväkodin aloitus ahdistaa äitiä

Samaan aikaan kun tiedän, että lapseni tarvitsee jo enemmän ikäistään seuraa ja viihtyisi varmasti päiväkodissa, jännitän kuumeisesti miten aloitus tulee menemään. Päiväkodin aloitus ahdistaa, sillä itselläni on lapsuudesta huono kokemus päivähoitoon hylätyksi tulemisesta ja siitä että ikävän itkuuni on vastattu perhepäivähoidossa vihalla. Kotona pelkooni ja suruuni vastattiin uhkailemalla: jos et lopeta itkua laitetaan sinut päiväkotiin. (90-luvulla päiväkodilla oli vielä huonompi kaiku kuin nykyään). Ei ole siis ihme, että oman lapseni päivähoidon aloitus jännittää. Tiedän, ettei nykypäivänä ainakaan päiväkodissa enää huudeta vihaisesti itkevälle lapselle, mutta pääni tuntuu silti vain hiuksenhienosti pysyvän kasassa. Olen valmis peruuttamaan kaiken heti, jos näen epäkohtia. Olen suunnitellut maailman pehmeimmän aloitusaikataulun ja olen valmistautunut tähän hetkeen kaikki nämä 3 vuotta, mitä olen ollut lapseni kanssa kotona. Olen aina välttänyt viimeiseen asti tilanteita, joissa jättäisin lapseni ikäväänsä huutaen jonkun toisen syliin. Näin on ehkä tapahtunut vain muutaman kerran, mutta tilanne on ollut se, että olen mennyt yläkertaan tekemään töitä ja taapero on jäänyt rappusten portin taakse alakertaan huutavana isänsä hoiviin. Iskä on yleensä saanut kuitenkin nopeasti taaperon rauhoittumaan johonkin duploleikkiin tai kauppareissulle ja jos itku ei ole tuntunut loppuvan, olen mennyt itse keksimään heille mukavaa tekemistä.

Muutenkin olen aina halunnut kasvatuksessa varmistaa, ettei hän joudu ottamaan liian isoja harppauksia kerralla. Eli aina jos jokin pelottaa, voi tulla syliini turvaan. En ole yrittänyt pakkoreipastaa tai tehdä hänestä "isoa tyttöä". En ole ikinä vähätellyt hänen pelkojaan, vaan suhtautunut niihin aina vakavasti ja ottanut hänet aina turvaan syliin. Ajattelen asian niin, että antaa hänen olla pikkuinen nyt, koska nyt hän todella on vielä tosi pikkuinen. Jos annan hänen olla niin pieni kuin hän kokee olevansa, niin hänen on helpompi kasvaa isommaksi. Jos ei saa olla tarpeeksi pikkuinen, vaan joutuu liian suuriin saappaisiin liian pienenä, jää jotain elämättä ja se kostautuu sitten kun pitäisi olla oikeasti iso. Olen aina yrittänyt olla hänen turvanaan, niinkuin silloin kun hän pelkäsi innokasta/ahnetta kalkkunaa eläinpihassa. Tai kun hänellä oli aika jolloin hän pelästyi aina talon ohi kulkevia rekka-autoja tai metsästyskauden alkaessa laukausten ääniä. Sosiaalisissa tilanteissa olen näyttänyt mallia, mutta en ole pakottanut häntä kättelemään tai tervehtimään tms. jos näen, että häntä ujostuttaa tosi paljon. Hän on saanut aina paeta selkäni taakse. Olen myös pitänyt arkemme hyvin tasaisena ja mahdollisimman ennakoitavana. Hän on tottunut siihen, että äitillä on kerran viikossa ollut työpäivä, ja silloin iskä hoitaa Sohvia koko päivän. Tämä on varmasti auttanut paljon sen harjoitteluun, että äiti ei aina ole siinä lähellä, mutta silti Sohvi on aina turvassa.

Vaikka lapseni tuntuu luonteeltaan olevan rohkea, utelias ja maailmaan avoimesti suhtautuva, en silti voi olla varma miten hän reagoi päiväkodin aloitukseen. Bonusta on, että tutustumispäivänä näimme miten paljon hienoja leluja päiväkodissa on ja niistä on puhuttu paljon ja niitä on hehkutettu. Satuin myös päiväkodin instagramissa näkemään heidän leluja ja niitä ihasteltiin Sohvin kanssa yhdessä. Minua tietty helpotti se kun näin miten Sohvi tuntui olevan innoissaan päiväkodin alkamisesta. Selitin, että se on paikka jossa lapset leikkivät sen aikaa kun vanhemmat on töissä. Ja tämä kuulosti järkevältä Sohvin mielestä ja tätä hän selitti kaikille tutuille, joille kertoi innoissaan päiväkodista. Hän vaikutti olevan ylpeäkin ja oli erityisen tärkeää kertoa siitä mummulle. Tosin vasta kehittyvän puheen takia hänen kertomuksensa oli vielä vähäsanainen. Sohvi meni mummun eteen, varmisti että sai mummun huomion ja sanoi "mummu.. päiväkoti" ja jatkoi sitten "paljon leluja". Näki että se oli tytölle todella tärkeää kertoa tästä isosta muutoksesta mummulle.

Mikä itseäni on auttanut päiväkoti- ahdistuksen iskiessä?

-olen suunnitellut aloituksen hyvin pehmeäksi ja teen äitinä kaikkeni, että aloitus sujuisi hyvin

-olen varannut itselleni pari ekaa viikkoa niin, että voin joustaa suunnitelmassa ja pitää Sohvin kotona extrapäiviä

-olen henkisesti valmistautunut ottamaan Sohvin pois sieltä/muuttamaan mitä tahansa suunnitelmia, jos Sohvi ei tunnu sopeutuvan

-eniten auttaa se, että Sohvi on itse innoissaan päiväkodista, ripustaudun välillä täysin siihen ajatukseen ja laitan epäröivät tunteeni syrjään, sillä näen, että hän on onnellinen

-tiedän, että vaikka kuinka haluan suojella lastani, en voi tukahduttaa häntä täällä kotona, on pakko päästää irti, jotta hän saa terveen lapsuuden, johon kuuluu kavereita ja "omaa elämää"

-koska en voi äitinä poistaa maailmasta kaikkia vaaroja, parhaiten suojelen lastani opettamalla hänelle taitoja, joiden avulla hän selviytyy turvallisesti elämässä mm. kaveritaitoja, turvataitoja, sääntöjä (mm. miksi ei saa karata päiväkodista)

-minun on vaikea luottaa päiväkodin aikuisiin, sillä omassa lapsuudessani aikuiset eivät olleet yleensä kovin luotettavia, pystyn kuitenkin kiertämään tämän ahdistuksen ajattelemalla, että luotan omaan tyttööni, siihen että olen opettanut häntä ja opetan koko ajan selviytymään vaaroista

-yritän olla lempeä itselleni, yritän parhaani äitinä, vaikka välillä tuntisin epäonnistumista, niin siitäkin oppii aina jotain

-kyselen Sohvilta kaikkea mieltäni askarruttavaa päiväkotipäivistä ja Sohvi on hienosti osannut kertoa asioita ja se on huojentanut mieltäni

-kaiken hidastaminen auttaa, se että varaa aamuihin aikaa ja kaiken saa tehdä rauhassa, keskityn myös päiväkodissa siihen, etten hosu jättäessäni Sohvia sinne (vain siksi että itseäni ahdistaa koko paikka ja haluan vain pois), vaan yritän tietoisesti hidastaa liikkeitäni

-kiitollisuus pienistä asioista ja hetkistä; kun katsotaan koko perhe Masked Singeria sohvalla ja syödään pakastepizzaa, kun pikkuiseni halaa minua ja sanoo että äiti on suloinen, kun tehdään yhdessä palapeliä lattialla takkatulen ääressä

Näin päiväkodin aloitus meni ahdistuneen äidin näkökulmasta

Päiväkodin alkaessa tunteeni ovat vaihdelleet laidasta laitaan. Ekana päivänä Sohvi jäi iloisesti ja innoissaan päiväkotiin, ei tullut itkua, eikä edes epäröintiä. Lelujen kuvat vaan loistivat lapseni silmissä. Joten lähtö oli helppo. Olin onneksi suunnitellut itselleni pariksi tunniksi tehtäviä kaupungissa. Olin varautunut siihen, että tihrustaisin kyyneleen, mutta en tuntenut surua, sillä Sohvi jäi niin iloisena päiväkotiin. Oli kyllä hieman haikea olo. Surua olin tuntenut jo aiemmin, kun yhteisen tutustumispäivän jälkeen kävelimme Sohvin kanssa autolle ja tajusin, että tätä se nyt sitten tulee olemaan se uusi arki.

Sen ajan mitä Sohvi oli päiväkodissa, minä suunnistin kaupasta kauppaan erilaisilla asioilla. Ja tämä oli ehdottomasti tosi hyvä juttu. En ollut yksin, ja oli koko ajan tekemistä, mihin oli pakko keskittyä. Ja niinkuin olin aavistanutkin, Sohvia oli vaikea saada lähtemään päiväkodista ja jouduin kantamaan hänet itkevänä eteiseen. Tilanne oli kuitenkin hämmentävä. Hän ei ollut ehtinyt ikävöidä minua yhtään. Mutta onneksi itku tuli nyt näin päin.

Seuraavana päivänä päiväkotiin jääminen sujui yhtä rauhallisesti. Nyt hän jäisi ekoille päikkäreille. Sain siis ekan melkein kokonaisen työpäivän itselleni. Ja että oli ihanaa! Olin onnellinen, sillä lapseni teki kivoja juttuja ja minä tein kivoja juttuja. Sain tehtyä sellaisia työjuttuja, jotka olivat olleet vain kaukainen haave kun työpäiviä oli ollut vain yksi viikossa. Kuitenkin, kun hain Sohvia sain kuulla, että hän oli itkenyt päikkäreillä. No se mursi sydämeni. En ollut osannut varautua tällaiseen, kun kaikki oli mennyt niin hyvin ekana päivänä. Vaikka olisi tietysti pitänyt, sehän nyt on tosi yleistä, että päikkärit on se hetki kun kaipuu kotiin iskee. Tätä helpotti kuitenkin se, että Sohvilla oli ollut tosi hauska päivä ja hän oli iloinen ja kertoili kaikkea mukavaa mitä oli tehnyt.

Olen ollut yllättynyt, miten vaikeaa on henkilökunnalla ollut kertoa edes siitä, miten lapseni on syönyt tai nukkunut. Kovan muistelemisen ja muilta kyselemisen tuloksena olen saanut kyllä jonkinlaista infoa. Usein kuitenkin sanotaan vain jokin helppo lause, jonka voi sanoa jokaiselle vanhemmalle. Esim. "Tänään olemme keräilleet marjoja pihalla." Niin. Sinne todella kaivattaisiin lisää työntekijöitä. En aio jatkossa kysellä asioita joka päivä, sillä Sohvi osaa itsekin kertoa minulle, mutta olisin ajatellut, että kun lapseni on juuri aloittanut päiväkodin niin muutamana ekana päivänä vähän skarpattaisiin ja tarkkailtaisiin juurikin sitä minun lastani. Se huojentaisi äidin mieltä. Saada informaatiota, koska olen ihan pimennossa, enkä alkuun voi tietää täsmääkö Sohvin puheet hoitajien puheisiin.

Yksi asia, mitä lapseni kertoi minulle päiväkodin portilla pois lähtiessämme oli, että hän oli karannut portista läheiseen leikkipuistoon leikkimään. Olin ihan että what? Kai minulle olisi kerrottu? Miten voin suojella lastani, kun hän on päiväkodissa? Miten päiväkoti voi suojella lastani jos työntekijöitä ei ole tarpeeksi katsomaan kaikkien lasten perään? Olin järkyttynyt ja huolissani. Seuraavalla kerralla juttelin hoitajan kanssa asiasta ja kävi ilmi, että karkausyritys oli ehditty stopata portilla ja voi siis olla, että Sohvi kertoi siinä minulle haaveestaan mennä leikkimään toiseen leikkipuistoon. Jäi kuitenkin epäilys siitä, kerrottiinko minulle koko totuus, sillä Sohvi kertoi sen sanoilla että hän oli karannut. Kävin monena päivänä Sohvin kanssa läpi karkaamisasian, että ikinä ei mennä portista yksin, vaan aina aikuisen kanssa. Että kaikki huolestuu ja pelästyy jos olet kadonnut ja kukaan ei tiedä missä olet. Ja googlattuani läpi kaikki mahdolliset gps vimpaimet, airtagit ja älyrannekepuhelimet, tulin siihen tulokseen, että parasta mitä voin tehdä, on opettaa Sohville, että ei saa karata. Karkaaminen on vaarallista. Ja se pelästyttää kaikki aikuiset.

Voin sanoa, että ekojen parin viikon aikana, minulla oli joka toinen päivä tunne, että nyt otan Sohvin vaan pois täältä. Tämä loppuu nyt tähän. Haluan, että tyttöni on turvassa. Mutta asiaa järkeiltyäni mieheni kanssa, tajusin aina sen, että lopulta, en voi poistaa vaaroja, niitä tulee aina olemaan. Minun tehtäväni äitinä on opettaa Sohvia selviytymään elämästä ja sen vaaroista.

Mitä vinkkejä antaisin itselleni jälkikäteen?

• Kaikki tulee menemään lopulta hyvin, alku tuntuu aina hankalalta

• Parin viikon päästä kaikki tuntuu helpommalta, pitää jaksaa vaan kahlata läpi tämä alku ja olla lempeä itselle ja perheelle

• Tee pieniä muutoksia, jos jokin ei toimi (vähensin päiväkotipäiviä 4 -> 3/vk kun Sohvin stressi ei meinannut helpottaa iltaisin)

• Tehkää iltaisin mukavia rentoja asioita yhdessä, kaikki ylimääräinen ohjelma minimiin

• Meillä helpotti kaikki ongelmat huomattavasti 5 vk kohdalla (1kk kohdalla tullut pelko mennä päiväkotiin, hirveä uhma aamuisin ja iltaisin, oma ahdistukseni)

• Kuitenkin hyvä ohjenuora on, että alkutotutteluun voi mennä 2-3 kk, joten malttia, hermoja ja paljon rakkautta ja haleja

• Lapsi saattaa reagoida viiveellä, niinkun Sohvi 1 kk kohdalla kun alkoi pelottaa päiväkotiin meno. Pelotti lähteä, vaikka tykkäsikin päiväkodista ja illat kotona oli sitten pelkkää rajojen testaamista ja uhmaa. Päiväkotipäivien vähentäminen auttoi Sohvin stressiin ja tietty aika auttoi tottumaan uuteen muutokseen.

• Keskity faktoihin, tykkääkö Sohvi päiväkodista? Meillä on vain yksi elämä eikä lapsuudenkaan päiviä kannata tuhlata ankeassa hoitopaikassa. Sohvi on onneksi kertonut päiväkodista kaikkia kivoja juttuja ja odottaa usein jo innoissaan seuraavaa päiväkotipäivää. Hän tykkää leluista, leikeistä, lauluista ja muutama kaverikin on jo mainittu nimeltä.

Päiväkodin aloitus - lapsi yritti karata, housut meni rikki ja vauhdikas aloitus tyssäsi flunssaan

No joo. Meillä oli aika klassisia piirteitä tässä päiväkodin aloituksessa. Paitsi erikoisuutena oli se, ettei lapsi itkenyt päiväkotiin jäädessä, vaan pois haettaessa. Olin suunnitellut hyvin pehmeän aloituksen. Tähän tarkoitukseen löysin netistä sellaisen "berliinin mallin" jossa lapsi on tutustumiskäynnin/käyntien jälkeen päiväkodissa ilman vanhempaa ensin 1 tuntia, seuraavana päivänä 2 tuntia, seuraavana päivänä 3 tuntia jne... eli joka päivä pidennetään yhdellä tunnilla päiväkodissa oloa kunnes tulee täyteen se aika, jonka lapsen on tarkoitus päiväkodissa viettää päivittäin. Erityisen hyvä tämä malli on lapsille mitä pienempiä tai pelokkaampia he ovat ja mitä vaikeampaa on äidistä/isästä erossa oleminen. No koska Sohvi on jo 3 vuotias ja sen verran rohkea ja uusista asioista innostuva, niin hän sai aloittaa heti 2 tunnilla. Osasin aavistella, että Sohvia voisi olla vaikea saada lähtemään päiväkodista. Sohvilla kun on tapana innostua uusista asioista niin, etten saa häntä lähtemään pois. Toisaalta en voinut olla ennusmerkeistä huolimatta 100% varma, miten hän käyttäytyy, sillä hän oli ollut vain muutamia kertoja hoidossa kodin ulkopuolella (mummulla). Olin suunnitellut, että Sohvi aloittaisi päiväkodin torstaina ja perjantaina niin, että tulisi jo pian viikonloppu eteen. Näin Sohvi saisi latautua välillä, sillä odotettavissa oli väsymystä ja kiukuttelua. Tämä suunnitelma meni heti myttyyn. Itselleni tuli pakollisia menoja enkä halunnut, että missaisin aloituksen (eli iskä olisi vienyt ekoina päivinä), joten aloitusta siirrettiin maanantaille. Käytiin kuitenkin vielä toisella lyhyellä tutustumiskäynnillä yhdessä alkuperäisellä aloitusviikolla, sillä Sohvi oli niin innolla odottanut aloitusta ja halusin, että hän saa edes palasen siitä. Tutustumiskäynti meni hyvin Sohvin rynnistäessä lelukopasta toiseen. Hän todella näytti siltä kuin olisi kasvanut koko elämänsä ilman leluja ja leikkinyt tähän asti pelkästään kepeillä ja kävyillä. Silmät säihkyen hän pyöritteli kuluneita pikkuautoja ja muovieläimiä käsissään. Hoitajakin kommentoi, että onpas todella hullaantunut leluista. Sitten hoitaja kysyi aivan kuin myötäeläen hänen "lelutonta" lapsuuttaan, että millä leluilla sinä kotona leikit? Siihen Sohvi vastasi onneksi, että legoilla. Koska meillä on siis oikeasti mielestäni tosi paljon leluja ja montaa sorttia ja Sohvi leikkii kaikilla leluilla monipuolisesti, eikä ehdottomia suosikkeja ole.

Päiväkodista lähtö oli helppo, sillä olimme jo valmiiksi ulkoilemassa ja kun muut menivät sisälle syömään, me vilkutettiin ja lähdettiin kotiin. Oli myös itselle avartavaa nähdä mitä päiväkotiarki oikeasti on. Lapset olivat suurimman osan aikaa yllättävän rauhallisia ja tottelevaisia?? Mutta hetkeksikään ei voinut tarkkailua hellittää sillä pian joku kiipeili jo jossain liian korkealla tai tuli kiistelyä leluista. Lisäresursseista ei olisi kyllä haittaa päiväkotiin. Sen tulin huomaamaan myös myöhemmistä tapahtumista.

Kun päiväkoti varsinaisesti alkoi maanantaina, tulimmekin heti keskelle äksöniä. Heti alkoi aamupiiri ja sen jälkeen pienryhmät. Olin suunnitellut Sohvin olevan ekana päivänä 2,5 tuntia, niin että hän kerkiäisi syömään myös lounasta (9-11.30). Homma eteni suunnitelman mukaan. (Lisää omia tuntemuksiani löytyy postista Lapsen päivähoidon aloitus ahdistaa.)

Kun tulin hakemaan Sohvia, oli ruokailut vielä kesken ja huikkasin Sohville, että syö rauhassa. Sohvi heti huomautti, ettei ruokana ollut spagettia. Sitten Sohvi käytti tuttua kikkaa ja väitti ruuan olevan liian kuumaa, vaikka muut olivat jo syöneet lautaset tyhjiksi aikaa sitten. No, sen tietää, että ekana päivänä ei välttämättä ruoka maistu kun jännittää. Sohvi sai tädeiltä luvan poistua pöydästä ja hänelle näytettiin mihin astiat viedään. Tämän jälkeen Sohvi rynnisti heti lähimmälle lelukopalle. Juttelin hetken hoitajien kanssa ja kaikki oli mennyt hyvin. Kun sitten yritin Sohvia saada lähtemään, hän alkoi itkeä. Hoitaja tajusikin heti, ettei Sohvi ollut kerinnyt yhtään leikkiä, kun oli ollut niin paljon ohjelmaa. Ja Sohvihan oli juurikin hulluna niihin kaikkiin "uusiin" leluihin mitä päiväkodissa oli ja oli odottanut tosi paljon juurikin niillä leikkimistä. Tässä kohtaa ei auttanut, vaikka muistutin Sohvia siitä mitä olimme autossa aamulla sopineet; "että sitten kun äiti tulee niin lähdetään." Sohvi oli selvästi myös jo väsynyt ja se lisäsi tietty vastustusta. Sitten piti ottaa kovemmat otteet ja sanoin, että "äiti kantaa sut nyt eteiseen, jos sä et tuu." Ja sitten kannoin itkevän lapseni eteiseen, jossa itku jo pian helpotti, kun Sohvi muisti että äiti oli puhunut aiemmin jätskiannoksesta kotona. Heti ulos astuttuaan Sohvi oli taas iloinen oma itsensä. Vähän harmitti itseäni, että teinkö nyt oikein kun vaan kannoin hänet pois. Vai olisiko pitänyt antaa Sohvin leikkiä vaikka eteisessä hetken muutamilla leluilla ja sitten koittaa uudestaan lähtemistä. Luulen, että molemmat tavat olisi olleet ihan ok, mutta jos homma toistuu niin voin koittaa tuota leikkimisjuttua seuraavalla kerralla.

No seuraavana päivänä toin Sohvin ajoissa päiväkotiin, jotta ehtii varmasti leikkiä. Aamupalan Sohvi sai syödä kotona, jotta jaksaisi päivän, jos ruokahalu onkin huono päiväkodissa. Poikkesin myös pehmennyssuunnitelmasta, sillä Sohvi ei ollut ikävöinyt minua yhtään. Hän sai olla nyt 6 tuntia (8-14) ja ottaa ekat päikkärit päiväkodissa.

Koska kaikki oli mennyt niin hyvin, en osannut odottaa mitään ongelmia kun hain Sohvia. Sydämeni hieman särkyi kun kuulin, että Sohvi oli itkenyt päikkäreillä. Hoitaja oli silitellyt Sohvin uneen, mutta Sohvi oli herätessään puhjennut taas lohduttomaan itkuun, johon ei silittelyt auttaneet. Oli sitten saanut nousta ja mennä tekemään palapelejä. Muuten päivä oli mennyt hyvin ja Sohvi oli maistellut ruokaakin. Nyt Sohvi lähti ihan helposti jo mukaani kotiin ja kertoi iloisena päivän tapahtumista, siitäkin että itki vähän. Kun pääsimme ulos ja lähestyimme päiväkodin porttia, Sohvi hypähti porttiin roikkumaan kuin vanha tekijä ja kampesi turvasalvan auki. Olin vähän että mitä? Hän oli selvästi harjoitellut portin avaamista. Sitten Sohvi alkoi selittää kuinka hän avasi portin ja osoitti viereistä leikkipuistoa, johon hän oli mennyt leikkimään. Mielessäni pyöri vaan, ettei päivän ohjelmassa ollut kyllä mitään ulkoilua aidan ulkopuolella. Sohvin puhe ei ole vielä ihan selkeää, joten yritin täydentävillä kysymyksillä selvittää oliko hän siis karannut päiväkodista. Tähän hän vastasi myöntävästi. Aloin heti toistella, ettei ikinä saa mennä portista ilman aikuista. Ei ikinä yksin. Itselle jäi epätodellinen olo, kai minulle olisi kerrottu jos Sohvi olisi karannut. Tilannetta ei helpottanut se, että nyt olisi yksi taukopäivä edessä kotona. Olisi pitänyt palata ja kysyä lisää tai soittaa perään.

No taukopäivä tuli tarpeeseen, sillä päiväkodin aloitus on rankkaa hommaa. Sohvi kiukutteli helposti pienistä asioista illalla ja itku oli herkässä. Samaan aikaan hän oli silminnähden iloinen ja kertoili kaikkea mukavaa päiväkodista. Hän kertoi kuinka oli tyttöjen kanssa leikkineet pipsa possua ja tanssineet. Sitten hän halusi näyttää kuinka lujaa oli juossut liikuntasalissa. Hän tykkäsi päiväkodista ja halusi mennä uudestaan. Vietimme rentoa kotipäivää palapelien ja kauppaleikin muodossa ja annoin reippaalle tytölleni monen monta halia ja pusua. Olin niin iloinen ja huojentunut, että hän tykkäsi mennä päiväkotiin. Ja voin sanoa, että minäkin tykkäsin omasta ajastani. Pitkästä aikaa lapseton päivä! Sain monta työjuttua eteenpäin.

Torstaina oli sitten jo eka päivä, jolloin Sohvi oli täyden suunnitellun ajan eli 8-15. Kun tulin hakemaan Sohvia, sain kuulla, että päikkärit oli menneet paljon paremmin jo. Oli itkenyt kun piti mennä päikkäreille, mutta nukkunut kumminkin tunnin ja herätessä jäänyt vielä rauhallisena makoilemaan sänkyyn. Tämä oli ihana kuulla vaikka itkua vielä olikin ollut, mutta selkeä parannus edelliseen. Sohville oli tarjottu nyt aamupala, lounas ja välipala päiväkodissa ja oli selkeästi alkanut ruoka jo maistumaan. Tämäkin oli huojentavaa, kyllä se tästä sitten lähtee sujumaan. Oli niin monta asiaa mielessä, että meinasin unohtaa kysyä sen tärkeimmän eli oliko Sohvi karannut päiväkodista heti alkuunsa? Hoitaja koitti muistella toissapäivää ja kertoi, että tilanne oli ollut se, että Sohvi oli tosiaan avaamassa porttia, mutta se oli onneksi huomattu ja ehditty väliin. Eli Sohvin oma selitys oli todennäköisesti tarkoittanut, että hän avasi portin, koska olisi halunnut mennä leikkipuistoon. Jäin tietysti hieman miettimään, sainko varmasti rehellisen selityksen hoitajalta, koska Sohvi selitti asian erilailla. Mutta koska tosiaan Sohvin puhe ja aikamuodot ei vielä ole ihan hallussa ja todella haluan uskoa, että minulle kerrotaan totuus, niin en voi muuta kun päättää luottaa hoitajiin. Ja eniten haluan luottaa Sohviin, siinä ettei hän enää karkaa nyt kun asia on käyty läpi. Selitin, että kaikki huolestuvat ja pelästyvät jos karkaat, kun kukaan ei tiedä missä olet. Portista ei saa mennä yksin.

Illalla kotona kun vaihdoin Sohvin vaatteita huomasin, että hänen ohuissa legginseissä oli iso reikä. Kun kysyin mistä se oli tullut, hän sanoi että "pikkuautot". Eli joku vauhdikas pikkuautoleikki sitten ollut päiväkodissa. Reikä olikin pikkuauton kokoinen. Vaikka Sohvi on riehakas ja meilläkin on repeytynyt vaatteita niin ei kyllä ikinä ole näin isoa reikää tullut. No nämä leggarit olivat todella ohutta Lidl laatuista kangasta, joten ei mikään ihme, mutta niin iso reikä oli, että jouduin heittämään leggarit roskiin. Mutta olen sitä mieltä, että vaatteet on tehty käyttöä varten, eikä muutamat tappiot haittaa kunhan on ollut hauskaa. Ja tässä muistuu mieleen juurikin se ohje, että päiväkotiin ei kannata pukea niitä hienoimpia tai rakkaimpia vaatteita. En kyllä usko, että meillä on sellaisia? Pieneksi ne jää kaikki joskus kumminkin.

Mietin kuinka paljon tyypillistä päiväkotimeininkiä on mahtunut näihin kolmeen päiväkotipäivään, joista kaksi oli vieläpä vajaita päiviä: Lapseni on melkein karannut päiväkodista ja yhdet housut oli niin rikki, että ne piti heittää roskiin. Mietin mitä muuta klassista vielä voisi tapahtua ekan viikon aikana? Ai niin ne taudit.

Ja niinhän siinä sitten kävi, että perjantain päiväkotipäivä piti peruuttaa, sillä Sohvi sairastui kuumeiseen flunssaan. Ja me vanhemmat sitten tietty perässä. Jaahas tällastako tää sitten on. Missäs välissä niitä töitä oikein tehdään? No, tärkeintä on että Sohvi tykkää, koska en voisi kuvitella, että sosiaalinen tyttömme viettäisi enää yhtään vuotta kotihoidossa.

Tässä alkuperäinen päiväkodin pehmeä aloitus -suunnitelmani ja sitten se toteutus mitä se lopulta oli. Pehmeä aloitus ei nyt ollut meidän lapsen kohdalla niin olennaista kun hän hullaantuikin päiväkotiin heti, joten pidennettiin päiviä sitten heti ekan päivän jälkeen reilummin. Mutta suunnitelma oli hyvä :)

  Luitko jo?

Kun lapsi ei tottele aamuisin -päiväkotiaamut sujuviksi

Päiväkodin aloitus ahdistaa äitiä

Lasta pelottaa mennä päiväkotiin