Elämäntapamuutos ja repsahdus -tunnesyöminen ongelmana

Olin tehnyt elämäntapamuutoksen ja saanut lupaavia tuloksia. Jostain syystä, vaikka elämäntapani pysyivät suhteellisen samanlaisina, painonlasku pysähtyi. Tämä oli lannistavaa, sillä se kuitenkin oli motivoinut minua jatkamaan parempia elämäntapoja. En reagoinut nopeasti, jotten heittäisi hanskoja tiskiin, vaan seurasin tilannetta vielä pari kuukautta. Mikään ei kuitenkaan muuttunut puntarin lukemissa, muutama sentti oli tosin lähtenyt mittauksissa, rinnoista lähinnä mistäs muualta. Koska joulu oli ovella ja tunsin, että homma oli muutenkin tyssännyt, niin löysäsin vähän ja vähän enemmän ja sitten homma lähti vähän käsistä suklaan osalta, koska hei, nythän on joulu ja saa herkutella. Olin pudottanut -6kg ja repsahduksen myötä tuli 1kg takaisin. Ainoa positiivinen asia mihin pystyin tarrautumaan oli nämä mittanauhatulokset. Ne estivät heittämästä pyyhettä täysin kehään. Tajusin myös, että olihan kunto oikeasti noussut ja liikkuminen oli nyt mukavaa. Olin kuitenkin liikkunut kohtalaisen aktiivisesti viime kuukaudet, ja päässyt tavoitteeseeni tulla hieman ketterämmäksi. Olisiko painoa tullut myös lihaspuolelle? Ketteryyttä toivoisin kuitenkin lisää, sillä tietysti haluaisin olla suunnilleen siinä kunnossa kuin ennen raskautta olin. Välillä tuntuu, että olen yhtä notkea kuin tynnyri.

Olin vältellyt puntaria parin kuukauden ajan, koska tunsin kyllä, että jotain on tullut takaisin. Nyt kun uskaltauduin puntarille, eikä siinä nyt ollutkaan kuin yksi kilo lisää, niin kauhuskenaariot kaikkien kilojen takaisin tulosta helpottui. Nyt vaan koitan miettiä, mitä tein erilailla. Miksi homma lähti käsistä? Leipäni oli vaihtunut tummasta vaaleaan vaivihkaa jo ennen joulua. Voiko se muka tehdä näin suuren eron? Toinen asia on, että aiemman vähäsuklaisen elämäntapani sijaan, suklaa oli jälleen hiipinyt elämääni. Tai ei ollut, näinhän sanotaan, kun yritetään itse pakoilla vastuuta. Suklaa ei hiipinyt vaivihkaa suuhuni, vaan minä hotkin sitä iltaisin palkinnoksi jostain ja jostain.

Jotta en voisi huijata itseäni, päätin että alan kirjata kännykän kalenteriin ylös ne päivät, kun olen suklaata syönyt yli 2 palaa. Ei sillä etteikö sitä saisi syödä, mutta koska se on itselleni se pahin koukuttumisaine, sen kulutusta pitää tarkkailla, muuten homma lähtee lapasesta ja huomaamattaan sitä syö taas puolilevyä päivässä, joka päivä. Tavoitteena on nauttia sitä max. kerran viikossa pari palaa kerralla. Pääasia on, etten koukutu siihen uudestaan niin pahasti, että palaan vanhoihin tapoihin ja suklaata napostellaankin pitkin päivää, niin kun nyt taas kävi. Tämä oli kunnon repsahdus. Elämäntapamuutos ja tunnesyöminen ovat haastava yhdistelmä. Mutta kun merkkaa kännykän kalenteriin päivät jolloin on mennyt yli 2 palaa, voi muistella mikä johti siihen repsahdukseen ja oppia siitä. Oliko välipala jäänyt syömättä ja olin tosi nälkäinen? Nukuinko liian vähän edellisyönä ja olin tosi väsynyt? Koinko päivän aikana jonkin pettymyksen ja koin itseni arvottomaksi?

Palaan vielä puntarilukemiin ja otan asiaan rikostutkivan otteen: Palaan siihen ainoaan muutokseen, jonka tein ennen joulua. Vaihdoin tumman leivän vaaleaan leipään. Vaalea leipähän on yleisesti jotenkin huonommaksi luokiteltu, kuitumäärän takia varmaankin. Olisiko se alkanut nostaa vaivihkaa painoa? Tutkin tuoteselosteita ja yllätyn. Tummassa saaristolaisruisleivässä on käytetty siirappia valmistuksessa, joten yhden viipaleen kalorimäärä onkin 60kcal kun vaalea leipäviipale sisältää vain 20kcal. Eli tummassa on paljon enemmän kaloreita ja sokeria, vaikka kuitua se sisältää kyllä runsaasti 2,4g/viipale. Ompas yllättävää? Tämähän hämärtää sitä, että mikä nyt on sitten terveellistä. Mutta tässä oli käynyt ihan päinvastoin kun luulin. Vaihtaessani tumman leivän vaaleaan, olinkin menettänyt päivässä kaloreita huimat -160kcal (tumma 4kpl=240kcal miinus vaalea 4kpl=80kcal). Ja sehän vastaa energiamäärältään yhtä riviä suklaata. Eli siis oikeasti energiansaantini oli laskenut, kun vaihdoin tummasta vaaleaan leipään ja se oli aiheuttanut iltaisin himoa syödä sen puuttuvan energiamäärän eli rivin suklaata. Ja kun suklaan syönnistä tuli päivittäistä niin suklaamäärä vaan kasvoi, koska olin taas koukussa. Tässä on nyt ruokarikosetsivän tyhjentävä selitys repsahdukselle.

Tämän hoksattuani tajusin tehneeni muitakin virheitä. Muistan, että sitten kun paino näytti jämähtäneen, alitajuntaan alkoi hiipiä näitä vanhanaikaisia ajatuksia: ”Noh, nyt ei ookaan niin nälkä. Jospa jätän toisen aamuleivän pois. Ja en nyt välttämättä tarvitse välipalaksi tätä puolukkarahkapurkkia. Ihan hyvä ajatus varmaan tehdä tällaisia pikku muutoksia, nyt kun painokin on jämähtänyt” Ei. Ei.Ei. Ei näin. Olenhan sen kyllä monesti lukenut, että koskaan ei saisi lähteä vähentämään siitä oikeasta ruuasta, vaan aina siitä mikä on energiatiheydeltään suurta, eli herkuista. Kun olin jättänyt parisataa kaloria syömättä kunnon ruokaa, voimistui iltanälkä entisestään. Kroppa koki, että nyt pitää paikata ja suklaanhimo iski päälle. Ja sehän johti vain repsahdukseen.

Mitäs nyt sitten teen? No suklaakoukusta on päästävä ja tämä kännykkään ylöskirjaaminen on jo auttanut. Oli kyllä todella haikea hetki jättää suklaa, mutta jo viikon jälkeen huomasin, että ei enää tunnu miltään. En kaipaa sitä, kun tiedän että voin välillä sitä nauttia, kun vaan pahimmasta koukusta pääsen. En tiedä miten tämä alkaa muistuttaa niin kuin alkoholismia. Pitäisikö suklaakoukulle tai sokerikoukulle olla oikeasti jokin diagnoosi: Sokerituotteiden suurkuluttaja tai suklaaholisti. Koska koukku on koukku ja sillä yritetään paeta aina jotain, oli se sitten suklaata suruun, alkoholia häpeään tai huumeita ahdistukseen. Pitäisi vaan rohkeasti kohdata se tunne, eikä väistellä sitä. Eihän siihen tunteeseen kuole. Ja onhan muuten "sairaudelle" nimi: tunnesyöminen.

Pohdin nyt, pitäisikö tämä siirappileipä ottaa takaisin vai jättää pois? Siinä on kuitenkin kuitua hurjasti, mitä taas ei siinä vaaleassa ole. Löysin kyllä jo yhden hyvän vaalean leivän, jossa olisi yhtä paljon kuitua kuin tuossa tummassa. Mutta kaloreista en tingi, niitä pitää olla, kun on kyse kunnon ruuasta. Parin ruisleivän sokerimäärä vastaa yhtä teelusikallista eli 5g/ 2 viipaletta. Ei se nyt hurja määrä kyllä ole. Taidan nyt syödä vuorotellen tummaa ja vaaleaa ja laittaa vaalean päälle vielä vaikka kinkkusiivun. Ja ehdottomasti syödä suunnitelman mukaan, vaikka ei olisikaan nälkä, niin en enää jätä mitään oikeaa ruokaa pois!!

Aion jatkaa näillä, koska en keksi muutakaan. Ja se nyt on selvää, että suklaata vähemmän ja oikeaa ruoka enemmän. Koska stressiä on taas ollut, pitää varmistaa, että saan hyvät yöunet ja on riittävästi omaa aikaa. Täytyy pitää huolta itsestään ja henkisestä hyvinvoinnista, niin että elämäntapamuutosta on helpompi ylläpitää.

Niin kuin viisaammat sen kannustavasti osaa sanoa: ”Repsahdus on kuitenkin normaali osa uuden oppimista ja sen voi valjastaa osaksi onnistunutta muutosprosessia.” (sydänliitto) Kuulostaa vähän hyvältä tekosyyltä repsahtaa, mutta pointti on se, että repsahtaminen ei ole vakavaa, vaan kuuluu prosessiin. Tärkeää on, että oppii repsahduksesta jotain, niin ettei repsahtaisi niin helposti seuraavalla kerralla. Minä yritän nyt olla muuttamatta mitään. Ja välttää samoja virheitä eli tavallisen ruuan vähentämistä ja suklaan syömistä säännöllisesti. Repsahdus ei haittaa, koska oleellisin kysymys kuuluu, pystyykö palata takaisin niihin hyviin elämäntapamuutoksiin, joita toteutti jo aiemmin. "Jo suunnitelmaan takaisin palaamisen voi laskea onnistumiseksi, josta voi hyvällä syyllä onnitella itseään." https://sydan.fi/fakta/repsahdus-morosta-muutoksen-valineeksi/

Painonpudotus ja sen mittaaminen, onko puntari luotettavin keino?

Puhun vanhanaikaisesti painonpudotuksesta, koska puntarin lukema motivoi kyllä jatkamaan. Mutta oikeasti kysehän on elämäntapamuutoksesta ja painoon vaikuttaa niin valtavan moni seikka, että se on usein huono mittari motivaation hakemiseen. Vaikka todellisuudessa kehon rasvaprosentti olisi pienentynyt, voi puntari huijata luulemaan muuta ja tuloksena on pettymys, repsahdus ja koko laihdutushomman lopettaminen. Minun on ihan turha punnita itseäni kuukautisten tai ovulaation aikaan. Painan silloin lähes kilon enemmän. Viisaudenhampaani tulehtuessa painoni nousi yhtäkkiä kilon ja laski sitten pikkuhiljaa kun hammas oli poistettu ja tulehdus oli rauhoittunut. Jos aikoo lisätä liikuntaa ruokavaliomuutosten ohella niin pitää muistaa, että lihas painaa enemmän kuin läski. Ylipäätään olet ehkä kuukauden aikana kadottanut -200g rasvaa ja lisännyt +250g lihasta. Tällöinhän puntari näyttää, että olisit jopa hitusen ”lihonut” vaikka kehon sisällä tulokset ovat erittäin positiivisia. Eli puntari on ajoittain täysin epäluotettava mittari kertomaan meneekö elämäntapamuutos oikeaan suuntaan. Olen nähnyt postauksia, joissa ihminen on kuvannut itsensä ennen ja jälkeen kiinteytymisen. Eli on siis elämäntapamuutoksessa alkanut lisätä liikuntaa reilusti ja kehon koostumus on muuttunut. On uskomatonta, että kuvien välillä oli tippunut vaikka vain -0,5 kg, mutta keho on silti ihan eri näköinen. Alkukuvassa vähän kaikki roikkuu ja jälkikuvassa ei olla langanlaihoja mutta keho on urheilullisen näköinen.

Sitten päästään vielä tähän suuntaa antavaan mittariin, jota terveydenhuollossa tuijotetaan kuin raamatusta poimittua jumalallista faktaa eli kyse on BMI:stä. Jos Suomen jääkiekkomaajoukkue punnittaisiin he olisivat BMI mittarin mukaan huolestuttavasti ylipainoisia ja heidän tulisi aloittaa ankara painonpudotus. "Yle: painoindeksi sopii surkeasti urheilijoille ja syömishäiriötä sairastaville" (https://yle.fi/a/3-11591175). BMI ei ota huomioon kehon koostumusta, se ei tiedä painaako siellä nyt lihas vai rasva vai neste.

Mittanauhaa olen myös käyttänyt apuna, mutta on vaikea saada yhtäläisiä tuloksia. Esim. reidestä kun mittasin kävi myöhemmin ilmi, että reiteni ovat eri paksuiset enkä muistanut milloin olin mistäkin mitannut. Vyötäröltä saa ihan niin monta eri lukemaa kuin on mittauskertoja, ellei sitten piirrä permanenttitussilla viivaa vyötärölle niin että tulee mitattua aina samasta kohtaa. Kuukautiskierron eri vaiheet ja vatsanseutua turvottavat ruuat saattavat vääristää tätäkin mittaria. Toki nämä tulokset jotain suuntaa antavat, mutta mittailuja ei kannata tehdä kovin usein, ehkä parin kuukauden välein riippuen laihdutus/kiinteytymistahdista.

Ehkä paras mittari on itsellä kuitenkin se kuinka voin. Oma motivaatio elämäntapamuutokseen oli ennenkaikkea oman ketteryyden palauttaminen. Olen tuntenut itseni vanhaksi ja kömpelöksi synnytyksen jälkeen, mutta itsellä jo -4 kg on tehnyt ihmeitä ja nyt on selkeästi mukava taas liikkua. Ja tietty siihen vaikuttaa myös se, että vauvavuoden univelka on maksettu ja nyt on keho ihan erilailla virkeä aamulla ja päivän jaksaa jo läpi ilman päikkäreitä.

Eli lyhennetysti: Kaikkiin mittareihin tulee suhtautua hieman varauksella. Vain oman kehon aito kuuntelu ja peilikuva ovat minulle luotettavia mittareita. Jatkuva puntarilla ravaaminen kannattaa lopettaa alkuunsa, koska se johtaa vaan turhiin lannistumisiin. Itselle sopiva rytmi on ollut 2 x kk:ssa ja kun paino tasaantuu lopetan ravaamisen kokonaan.

Kuinka pudottaa painoa herkutellen ja makaamalla

Edellisessä postauksessa kerroin, kuinka muutin suhtautumista omaan kehooni. Kauan ennen tätä asennemuutosta tein perinteisen laihdutusyrityksen. Ensin googlettelin kuinka pudottaa painoa. Sitten aloitin laihdutuksen suunnilleen vauvan ollessa 8kk. Eli kovat tavoitteet, kamalaa tuntien hikilenkkeilyä, nälkäisenä nukkumaan menemistä ja tiukkaa armottomuutta itseä kohtaan. Niinhän siinä kävi, että keho meni hälytystilaan. ”Apua! Nyt on nälkävuodet! Heti kun tämä loppuu täytän rasvavarastot tuplaten täyteen, että varmasti energiaa riittää taas tuleville nälkävuosille!” Eli vaikka olin tiputtanut 2kg ehkä 6 vk aikana, se tuli ylimääräisten kilojen kanssa takaisin heti kun repsahdin.

Ymmärsin sen kliseen, että jos haluaa painossa pysyviä muutoksia, on tehtävä elämässä pieniä pysyviä muutoksia, joita haluaakin jatkaa. Ei vain hätäisiä spurtteja, jotka sekoittavat elimistön. Tavoitteet pitää laittaa kauas 1/2 vuoden tai vuoden päähän. Näin ainakin minun kehoni kohdalla.

Sitten astuikin sattuma peliin. Tämän jälkeen en valitettavasti voi nostaa sulkaa hattuun, että hyvä minä! Tein ratkaisevat askeleet ihan itse! Ei. Minulle tuli flunssa. Aika tavallisen tuntuinen. Kotitestin mukaan ei ollut korona. Kuitenkin se vei ruokahalut nolliin. Oli vaikea keksiä mikä maistuisi. Herkut ja lihaisat einekset ällöttivät. Päädyinkin koukuttumaan kana-taco-salaattiin, jonka lisukkeeksi paistoin pihvin verran lisää kananpaloja. Vaalea leipä vaihtui ruisleipään. Kahvin kanssa herkuteltu päiväpulla proteiinirahkaan. Söin pienempiä annoksia kuin ennen. Sen myönnän, etten liikkunut pätkääkään. Tämä johtui siitä, että flunssan jälkeen sain 2vk kovat rintakivut ja valtavan väsymyksen. Saatoin luulla ottaneeni tunnin torkut mutta aikaa oli kulunutkin 4 tuntia. Lääkärissä sain puhtaat paperit. Kaikki verikokeet ja sydänfilmi olivat ok. Kipuvaiheen jälkeen alkoivat lisälyönnit, joita saattoi laukaista ihan autolla ajo tai lievästi jännittävä tv- ohjelma. Googlettamalla olisin ajatellut, että kyseessä oli ollut flunssan jälkeinen sydänlihastulehdus, mutta mitään poikkeavia löydöksiä ei löytynyt. Joka tapauksessa tämä romutti ajatukseni siitä, että laihduttamiseen liittyy olennaisesti liikunta ja ilman sitä ei voi laihtua. Väärin. Voihan ihminen laihtua vaikka vuoteessa makaamalla. Raaka ja yksinkertainen totuus on, että saatavan energiamäärän tulee vain olla pienempi kuin kulutuksen. Jouduin pari kuukautta välttämään liikuntaa, koska se provosoi ikäviä lisälyöntejä. Sitten havahduin yksi päivä siihen, että minun teki mieli herkkuja, suklaata, karkkia. Mietin, että miksi nyt yhtäkkiä kun kaikki oli sujunut niin hyvin ilmankin. Silloin vasta hoksasin käydä puntarilla ja huomasin, että 2 kg oli lähtenyt kuin vahingossa. Tästä vasta alkoi tietoinen elämäntapamuutos. En halunnut enää ikinä takaisin siihen suklaakoukkuun, jolloin en kertakaikkiaan pystynyt olemaan edes paria päivää ilman suklaata. Lisäsin kuitenkin pikkuhiljaa oikeat herkut mukaan päivän kahvihetkeen, koska sillä sain pidettyä himot ja retkahdukset kurissa. Enkä toisaalta halunnut kieltää itseltäni mitään, koska tämä muutos on tarkoitus jatkua läpi elämän enkä aio elää ilman herkkuja tai kieltäytyä juhlissa kaikista tarjoiluista. Ei se ole elämää. Käytännössä ruokarytmini on pitkään ollut kutakuinkin tällainen:

AAMU 7-8

2 ruisleipää reilulla voilla(oivariini) ja juustolla + tee

banaani

LOUNAS 11

Mitä sattuu olemaan kotiruokaa, aina salaattia lisänä, en vedä ähkyyn eli annoskoko kohtuullinen

Esim. kanarisotto ja monipuolinen salaatti

KAFFE 14

kahvi+ proteiinirahka, tuhti pullaviipale 5cm ja pari keksiä

VÄLIPALA 17-18

2 ruisleipää reilulla voilla ja juustolla + tee

ILTAPALA

kaurapuuro maidolla

joskus lisänä joku hedelmä

Omalle keholleni on tärkeää saada tasaisesti ruokaa, lähes kellontarkasti, jotta se voi luottaa siihen että ravinnonsaanti tilanne on hyvä, eikä ruokaa tarvitse ylenmäärin varastoida. Ja pitää syödä, vaikkei olisi edes nälkä, kunhan ruoka on terveellistä ja energiatiheydeltään pientä. Tämä termi tuli itselle uutena kun lueskelin kymmeniä painonpudotukseen liittyviä kirjoituksia. Se selkeyttää ruokiin suhtautumista: Syö paljon energiatiheydeltä pieniä ruokia ( rahkat, salaatit ja muu kuitupitoinen ruoka, vähärasvainen liha) ja vain vähän energiatiheydeltään suuria ruokia (sipsit, suklaa, karkit). Kyse on oikeasti siitä, että pitää syödä paljon ruokaa, PALJON ja vaikka ei olisi nälkä. Ja säännöllisesti. Kun syö energiatiheydeltä pieniä ruokia, ei haittaa vaikka söisi joskus liikaa, jos syö e-tiheydeltä suuria ruokia liikaa niin kalorimäärä nousee nopeasti korkealle. E-tiheydeltä pienet ruuat taas pitävät olon kylläisenä pidempään, jolloin repsahduksen mahdollisuus pienenee.

Olen tietoisesti sallinut itselleni muutamia ihan kunnon karkkipäiviä, jos on iskenyt himo vaikka pussilliseen lakuja. Suklaa on ollut pahin haasteeni, mutta pitkän suklaatauon jälkeen makeanhimo tyydyttyykin nyt 2-4 palalla suklaata sen entisen 1/2 levy sijaan. Olennaista on ollut myös se annoskoon pieneneminen, koska nyt tulen kylläiseksi ihan kohtuullisesta annoksesta eli mahalaukun koko on pienentynyt. Jos mahalaukku on venynyt ahmimisesta suureksi, ei se enää tunnista kylläisyyden tunnetta. Näin olleen saattaa koko ajan olla nälkäinen olo, vaikka on juuri syönyt valtavan annoksen ruokaa. Mahalaukun kokoa voi pienentää syömällä pieniä annoksia vaikka tunnin välein viikon parin ajan. (IL: näin pienennät venynyttä mahalaukkua) https://www.iltalehti.fi/laihdutus/a/94520852-bb4c-4f6f-9d5b-5d55e1afeb90 Tämähän on teoriassa se vatsalaukun pienennysleikkaus, mutta vaan ilman leikkausta. Miniaterioiden kannattaa olla jotain joka pitää nälkää hyvin eli vaikka tavallista kotiruokaa jaettuna useaan pienempään osaan, maustettuja rahkapurkkeja, voileipiä ja yhtenä välipalana se joku oma herkku!

Jokaisella onnistuneella on varmasti ne omat kikkansa millä homma lähtee liikkeelle. Ja se alkusysäys näyttää olevan se kaikista haastavin. Olisinkohan ikinä itse päässyt alulle ilman flunssaa joka vei ruokahaluni? Koska oli kyllä todella vaikeata tehdä itse muutoksia. Mutta ratkaisevinta oli itselle muutoksen pysyvyyden kannalta se jokapäiväsen pienen herkuttelun salliminen. Jos nyt neuvoisin itseäni jälkikäteen, lähtisin kyllä kokeilemaan tuota mahalaukun pienennystä. Eli söisin 1,5-2 tunnin välein leivän tai rahkaa tai pienen ruoka-annoksen, jotta saisin sen mahalaukun pienennettyä. Nythän se tapahtui flunssan aiheuttaman ruokahaluttomuuden ja etovan olon takia. Lisäksi söisin suunnilleen samat asiat joka päivä, sillä muuten on vaikea tietää mikä vaikuttaa ja miten ja muutosten teko on haastavaa. Ja vielä lisäksi käskisin itseäni lopettaa kaiken ylimääräisen liikunnan kunnes olen pelkällä ruokavaliolla saanut painon lähtemään alaspäin. Sitten voisin pikkuhiljaa lisätä liikuntaa. Miksi? Koska liikunta lisää nälkää ja se sekoittaa hyvin alkaneet ateriamuutokset. Painonpudotuksesta on 80% ruokavaliota ja vain 20% liikuntaa. Liikkuminen tuntuukin mukavammalta vasta kun on muutaman kilon keventynyt ensin. https://kotiliesi.fi/terveys/liikunta-ja-painonhallinta/laihduttaminen-ilman-liikuntaa-nain-onnistut/

Repsahduksiakin on sattunut. Usein ne ovat johtuneet esim. runsaasta liikunnasta useampana päivänä, jolloin en ole tajunnut syödä lisää kunnon ruokaa ja sitten keho alkaa huutaa helppoa energiaa eli suklaata ja herkkuja. Nämä repsahdukset ovat kestäneet muutamia päiviä. Pahempia ovat tunne-elämässä tapahtuvat muutokset kuten pitempiaikainen kettuuntuminen jostain asiasta. Sillon tekee mieli mässäillä aivan kuin kostoksi sille, jolle on vihainen, oli se sitten rikkinäinen auto tai pitkittyneet kiinteistöveroselvittelyt. Mikä on järjetöntä, sillä itselleenhän siinä vaan tekee hallaa. Kolmas asia on pitempään vaivannut jatkuva kipu, johon lääkkeet eivät tunnu auttavan. Esim. itsellä viisurin poiston jälkeen oli tätä usean viikon ja se kipu pisti niin vihaksi välillä, että sitten taas kuin kostoksi koko maailmalle tästä kivusta minä syön nyt levyllisen suklaata! Siitäs saitte! Ei mitään järkeä tässäkään, itselleen vaan haittaa. Mutta on hyvä tunnistaa tilanteita, jotka johtavat repsahdukseen, jolloin seuraavalla kerralla voi valita myös toisin. Kerran muistan kun olin jostain vihainen ja ajattelin että "nyt olen kyllä niin vihainen, että syön omenan!". Siinä hetkessä tajusin, että olin juuri estänyt repsahduksen ja alkoi naurattaa koko juttu.

Kaikenkaikkiaan olen ihmetellyt monta kertaa, miten voi olla näin helppoa tiputtaa painoa. Olen jopa välillä epäillyt sairastanko jotain syöpää kun laihdun itsekseen vaikka herkuttelen. (Vaikka onhan tässä oikeasti kyllä suklaata vähennetty reilusti). Jos joku Personal Trainer olisi mulle tehnyt tällasen ateriarytmin ja sanonut, että tossa kahvin kanssa vedät sitten tuhdin pullasiivun ja keksejä. Oisin varmaan nauranut ja sanonut, että sä oot kyllä harhainen. Sitten se olisi vielä sanonut, että älä yhtään lisää liikuntaa, mielummin vaikka vähennä sitä, niin että elimistö tottuu näihin ruokavaliomuutoksiin rauhassa. Oisin nauranut räkä poskella. PT olis siihen sanonut että hei, luota muhun, tällä keinolla laihdut -600g/kk. Ja se on nyt ollut aika tasaisesti tää mun tahti lähes koko ajan.

Itselläni on nyt 6 kk aikana lähtenyt -5kg. Siinä -4kg kohdalla huomasin, että liikkumisesta alkoi tulla paljon mukavampaa ja oloni oli jo selvästi ketterämpi. Tässä kohtaa aloin lisätä epäsäännöllisesti liikuntaa ihan nollista, kävelyä lähinnä. Nyt teen jo pidempiä lenkkejä ja käyn välillä uimassa tai hoplopissa juoksemassa Sohvin kanssa. Silloin onkin sitten isompi nälkä ja pitää syödä extravälipala, ettei retkahda herkkuihin liikaa. Oma painotavoite olisi vielä toiset -5kg, jolloin olisin 4kg painavampi kuin ennen synnytystä ja BMI:n eli myös terveydenhuollon kriteerien mukaan lievästi ylipainoinen, mutta tämä sopisi minulle aivan hyvin. On mielenkiintoista nähdä kuinka tämä kehitys jatkuu vai palaanko pikkuhiljaa vanhoihin napostelutapoihini. Teen uuden postauksen aiheesta sitten myöhemmin.