Mikä on uhmaikä? - Näillä 5 vinkillä uhmaiästä selvitään

Uhmaikä on yksi lapsen itsenäistymisvaiheista. Sen tarkoitus on irtautua hieman vanhemmista ja sen aikana lapsi ymmärtää, että onkin ihan oma yksilönsä, jolla on omat mielipiteet ja tahto. Uhmaikä alkaa joillain jo ennen 2v ikää ja toisilla vasta 3 vuotiaana tai sen jälkeenkin, mutta tyypillisesti se osuu 2v tienoille. Muita lapsen itsenäisyysvaiheita on n.6v kieppeillä ja murrosiässä. Itsenäisyysvaiheiden aikana lapsi irtautuu vanhemmistaan aina vähän lisää ja kasvaa lopulta itsenäiseksi yksilöksi.

Uhmaiän aikana lapsi alkaa ymmärtämään, että kaikki eivät tahdo samoja asioita kuin hän, vaan kaikilla on oma tahto. Niin hänellä itsellä, kuin vanhemmilla ja kaikilla muillakin ihmisillä. Usein uhmaikäinen lapsi haluaa toimia juuri päinvastoin, kuin mitä vanhemmat häneltä pyytävät. Lapsi uhmaa kaikista eniten juuri turvallisimmille aikuisille elämässään, eli usein omille vanhemmilleen. Lapsi uskaltaa näyttää uhmansa kun tietää, että hänet hyväksytään kiukkuisenakin. Vanhemmalle lapsen kiukun kohtaaminen voi olla haastavaa, jos hänen omaa kiukkuaan ei ole hyväksytty hänen omassa lapsuudessaan. (post: Kuinka opettaa tunnetaitoja lapselle -kun ei itsekään osaa.)

Uhmaiän aikana lapsi oppii tunteidenkäsittelyä, erityisesti kiukun rauhoittamista. Tähän hän tarvitsee kuitenkin mallin aikuiselta. Uhmaikäinen lapsi ei vielä osaa säädellä kiukkuaan ja saattaa purkaa turhautumisen, pettymyksen ja vihan potkimalla, lyömällä ja puremalla. (post: Mitä tehdä kun taapero hakkaa päätään lattiaan? tai Mitä tehdä kun taapero lyö ja puree vanhempiaan? )Lapsi on tunnekuohussaan aivan hukassa, eikä hän tiedä miten rauhoittua. Jos lasta ei auteta suuren tunteen kanssa, vaan annetaan huutaa kauan aikaa itsekseen, lapsi ei opi rauhoittamaan tunnetta vaan oikeastaan vain tukahduttamaan eli sivuuttamaan sen.

Yksi keino on vain olla empaattisesti läsnä ja tunnekuohussa olevan lapsen lähellä ja koittaa vaikka silittää selkää, jos lapsi tähän suostuu. Odotetaan, että lapsi rauhoittuu hieman ja melutaso laskee. Voimakkaimman raivon vallassa lapsi ei useinkaan halua tulla syliin tai että häneen kosketaan. Muutaman minuutin päästä lapsi voi haluta syliin tai sitten ei, mutta sitä on hyvä tarjota. Sitten sanoitetaan lapselle tunne ja tilanne: "Hermostuit, kun äiti ehti avata oven ennen sinua. Olit pettynyt, koska olisit halunnut avata oven itse. Voit avata sen ensikerralla itse."

Toinen keino uhmiksen kiukkukohtauksiin on harhautus eli ehdotetaan jotain kivaa tekemistä yhdessä. Viedään jotenkin huomio kiukusta hetkeksi muualle, jotta tilanne rauhoittuu. Muovaillaan vaikka muovailuvahaa tai leikitään lapsen lempileluilla. On kuitenkin hyvä tilanteen rauhoituttua käydä lapsen kanssa läpi mitä tapahtui ja nimetä tunteet: "Petyit kun et saanut jätskiä ja se teki sinut surulliseksi. Taisit olla jo kovasti nälkäinen. On parempi syödä jätskiä jälkiruuaksi, eikä ennen lounasta. Muuten lounas ei maistu." Jos kiukku yritetään aina heti vaihtaa iloksi tai hassutteluksi erilaisin tempuin ilman jälkikäteen käytävää keskustelua tunteista, lapsi ei opi hyväksymään vaikeita tunteita. Tämä tapa antaa lapselle viestin, että hankala tunne ei ole sallittu, vaan se on parempi muuttaa nopeasti joksikin muuksi. On siis hyvä antaa lapsen hetken tuntea tunnetta ja viestittää samalla empaattisesti, että hyväksyt hänen vaikeatkin tunteensa. Kun lapsi on rauhoittunut hieman on hyvä opetella nimeämään lapsen tunteita ja näin varmistetaan, että lapsi tulee nähdyksi tunteidensa kanssa. Tämä kaikki, niin vaivalloista tai ärsyttävää kuin se onkin välillä, auttaa lasta oppimaan tärkeitä tunnetaitoja, jotka auttavat häntä läpi koko hänen elämänsä. Ne kantavat häntä kaikissa ihmissuhteissa sekä elämän ylä- ja alamäissä. Niiden avulla, lapsi tulee selviämään mistä tahansa, mitä elämä tielle heittää ja heittäähän se, sen me aikuiset tiedämme.

5 vinkkiä uhmaiän raivareihin

1. Anna lapsen itsenäistyä vähän. (se on uhmaiän tarkoitus) Hän voi opetella pukemaan kengät tai takin, kantamaan ostoksia, irrottamaan viinirypäleitä, leikkaamaan muovisaksilla, pesemään kädet, jotain uutta, minkä sinä olet yleensä tehnyt puolesta.

2. Jousta ja anna vaihtoehtoja, niin lapsestasi kasvaa joustava ihminen, joka kokee itsensä arvokkaaksi. Älä jousta vaarallisissa asioissa, mutta joustavuus turvallisissa asioissa opettaa lapsestakin joustavan ja kompromisseihin kykenevän. "Okei. Voit saada nyt vielä toisen jätskin tämän kerran." Anna vaihtoehtoja: "Otatko tummaa vai vaaleaa leipää? Puetko punaisen vai keltaisen paidan?" Vaihtoehtojen tarjoaminen harjoittaa lapsen omaa tahtoa ja estää rajumpia uhmakohtauksia. Se tukee lapsen itsetuntoa, sillä se saa lapsen tuntemaan itsensä arvokkaaksi. Hänen mielipiteillään on arvoa.

3. Kun sinulla meinaa palaa käämi, hidasta omaa reagointia ja tee pinnan pidennyssuunnitelma. Lapsi oppii matkimalla eikä valitettavasti tee kuten sinä sanot, vaan niinkuin hän näkee sinun tekevän. Kun käämi palaa, muista pyytää anteeksi, vaikka riidasta olisi jo aikaa. Näin opetat lapselle miten palautetaan katkennut yhteys riidan jälkeen. Jos käämisi palaa usein (niinkuin minulla), kokoa itsellesi tästä oma pinnan pidennyssuunnitelma. (On toiminut ainakin minulla hyvin.)

4. Opettele sanoittamaan lapsen tunteita empaattisesti, "Kyllä mä näen sen, että olet pettynyt ja surullinen. Se on ihan ymmärrettävää." ja kun lapsi on saanut tuntea hetken tunnettaan ja näkee että hyväksyt sen, hän ehkä hieman rauhoittuu. Voit kysyä tulisiko lapsi syliin ja sitten voit selittää miksi nyt ei saa jotain. Näin lapsi oppii, että vaikeatkin tunteet ovat sallittuja, eikä tulevaisuudessa sullo vaikeita tunteitaan pieneen mustaan rasiaan, joka sitten aikanaan voi räjähtää. (post: Kuinka opettaa tunnetaitoja lapselle -kun ei itsekään osaa.) Lisäksi lapsi oppii millä keinoin voi helpottaa oloaan, kun on pettynyt olo: Hali ja suuntaus uuteen asiaan.

5. Nälkä-väsy-kiukkukohtaukseen ei auta kuin ruoka ja uni, (ja empaattinen, tilanteen ymmärtävä läsnäolo), puhe on turhaa.

Lue kokonaisuudessaan: Uhmaikä koettelee kaikkien hermoja -5 vinkkiä uhmaiän raivareihin

(Sisältää myös vinkit kauppakiukkukohtaukseen ja jakamisen vaikeuteen.)

Lähteenä mm.:

Hyvän vanhemman salaisuus, Julia Pöyhönen ja Heidi Livingstone, kuvitus Jenni Kuhalainen

Uhmaikäinen perheessä - tukea uhmaikäisten lasten vanhemmille opas (Pauliina Aaltonen, Johanna Nieminen):

https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/155654/Aaltonen_Pauliina_Nieminen_Johanna_2018.pdf?sequence=1&isAllowed=y

Uhmaikä ja potalle opettelu - helppo homma vai mahdoton tehtävä?

Älkää uskoko niitä otsikoita, joissa luvataan, että lapsi oppii potalle parissa tunnissa tai parissa päivässä. Totuus on, että suurin osa lapsista opettelee tätäkin uutta taitoa useita viikkoja. Ihan niinkuin kävelyä tai puhumista. Kyse ei ole vain pottaan pissaamisesta, vaan opittavia asioita on monta: pissahädän tunnistaminen, pissahädästä kertominen, pissan pidättäminen, housujen laskeminen, potalle istuutuminen. Tämän jälkeen vielä myöhemmin pyyhkiminen, housujen nostaminen ja käsien pesu. Lisäksi jos sattuu olemaan kyseessä vielä uhmaikäinen, niin harjoittelu on entistä haastavampaa. Uhmaikäinen ei tykkää hienovaraisista kehoituksista istua potalle, hän haluaa keksiä sen itse. Hän myös tykkää vaihtoehdoista, Käytkö tällä vai tällä toisella potalla? Käytkö puskapissalla vai potalla?

Potalle opetteluun tarvitaan;

• Housuton taapero, jolla voisi olla edes vähän mielenkiintoa pottailuun

• Vanhempien stressitön elämäntilanne, ei suuria muutoksia, hyvää mieltä, useita vapaapäiviä (mieluiten kesäloma), asennoituminen eritteiden siivoamiseen lattialta

• Potta, joka sijoitetaan hyvin lähelle leikkivää taaperoa

• Paljon hyvää juotavaa
  

Pottaan tutustuminen vauvavuotena tuotti tuloksia, kunnes...

Päätin tutustuttaa pikkuiseni pottaan jo hyvin varhain. Luimme erilaisia pottakirjoja (Kirja taaperolle-post) ja potalla sai tehdä kaikkea kivaa, syödä suklaata ja katsella piirrettyjä. Meillä olikin vaihe, jolloin alla vuoden ikäinen vaapero teki aina päiväkakat hienosti pottaan, kun hänet siihen laittoi päikkärien jälkeen istumaan ja juomaan lämmintä maitoa. Koko homma tyssäsi kuitenkin kuin seinään siinä kohtaa, kun äitee oli päättänyt, ettei enää jaksa pukea ja riisua lasta ulos päikkäreille koko ajan, vaan toiset päikkärit saivat jäädä pois. Juuri ne, joiden jälkeen oli kakka tullut pottaan. No ei enää tullut ja potalla istuminen ei käynyt enää millään laatuun, vaan siitä tuli aina suuri vastustus. Äiti oli ihmeissään. Tuntui, että potasta oli tullut ahdistava kummitus. Potta laitettiin piiloon kuukausiksi ja otettiin kunnon "timeout".

Homma ei vaan etene

Potta otettiin uudelleen esille taaperon lähestyessä kahta vuotta. Uhmaikä toi oman lisämausteensa pottailuun. Sohvi kieltäytyi järjestäen potalle menemisestä ja sai suorastaan raivarit, kun siitä puhuttiinkin. Yritin luoda taaperolle uutta positiivista suhdetta pottaan ja hän sai koristella potan tarroilla. Katsoimme myös pottalauluja youtubesta (babybum ja cocomelon). Pottailu ei kuitenkaan kiinnostanut ja hän järjestäen kieltäytyi istumasta potalle. Potta jätettiin näkyville ja tulevien kuukausien aikana aina välillä vihjattiin, että potallekin voisi mennä. Potta-asiaan tuli aina heti vihainen vastustus: ”Ei!” Alkoi iskeä jo epätoivo. Jos Sohvi olisi päiväkodissa niin varmasti olisi tämän homman jo oppinut. Se on niin kova matkimaan muita. Voi kun tämän homman voisi jättää päiväkodin tehtäväksi. Miten tämä ei nyt lähde sujumaan? Olenko ollut liian painostava?

Aito kiinnostus pottailuun herää

Lopulta siinä 2 vuoden jälkeen huomasin, että pottailu oli alkanut kiinnostaa Sohvia, mutta ei kotona, vaan muualla. Hoplopin wc:ssä hän halusi usein potalle istumaan. Mitään ei koskaan pottaan tullut, mutta homma kiinnosti. Myöskin uimahallissa oleva potta herätti kiinnostusta. Aavistelin, että nyt kun itse vaan jaksaisin niin alkaisi olla hyvä hetki kokeilla jättää päivävaipat pois. Se tarkoittaisi pissalätäköitä lattialla ja pissapyykkien pyörittämistä. Ei vaan houkuttele, ei yhtään. Toisaalta, jätemaksut vähenisivät 20e/kk ja vaipparahoja säästyisi 60e/kk:ssa. Eli 80e/kk säästöä... no motivoihan se.

Pottaharjoitukset alkavat

Sohvin ollessa 2,5 v tuli arkeen sopiva hetki. Oli sopivan tylsä arkiviikonloppu, hyviä yöunia kaikilla takana, ei ylimääräisiä stressitekijöitä. Pottailu alkoi sattumalta, kun Sohvin vaippa oli lauantaiaamuna herätessä kuiva. Otin vaipan pois ja kerroin, että tänään ei käytetä ollenkaan vaippoja, vain pottaa. Laitoin Sohvin päälle vain sukat ja ylipitkän t-paidan. Käärin muutaman isoimman maton pois ja laitoin kylppäriin ämpärin tulevalle pyykille. Sohvi sai aamupalan lisäksi vielä mehutripin, jotta saataisiin harjoittelutilanne päälle. Sohvi alkoi pikkuhiljaa olla silminnähden pissahätäinen ja yritti mennä vessasta hakemaan vaippaa ja sanoi että "äiti vaihtaa”. "Ei äiti tänään vaihda kun tänään pissataan pottaan." vastasin.

Kannustava ja ystävällinen potalle kehottaminen ei onnistunut, vaan siitä seurasi jyrkkä kieltäytyminen. Parit ekat pissat Sohvi pissasi huoneensa lattialle duploleikin lomassa. Hän yllättyi aina tilanteesta ja jäi paikoilleen seisomaan, kunnes olin siivonnut pisut pois. Yritin suhtautua asiaan positiivisesti, mutta realistisesti: ”Hupsis, tuliko pissat. Ei haittaa, mutta ensi kerralla mene potalle, jooko. Kun tulee hätä sano äitille, että potta. Ei pissata lattialle, eihän.” Välillä Sohville laitettiin pikkuhousut, mutta ne tuntuivat ehkä vähän vaipoilta, sillä ne tuli kasteltua aina märiksi, joten paras tilanne oli kun ei ollut housuja ollenkaan. Leikin Sohvin kanssa hänen huoneessaan, jonne potta oli sijoitettu, jotta se olisi heti saatavilla kun tilanne tulee. Sohvilla kesti kauan uskaltaa pissata pottaan. Ensin sinne tuli muutama tippa jota hurrattiin ja taputettiin kovaa. Sitten hetken tepastelun jälkeen lopulta saatiin ne isot pisut! Ja voi sitä riemua taaperon kasvoilla. Kyllä näki, että hän oli ylpeä itsestään ja uudesta taidosta, jonka oli oppinut. Palkinnoksi jatkettiin duploleikkiä yhdessä.

Aina kun pissa oli tulossa, taapero tepasteli paikoillaan hätäisesti. Siitä aavistin, että kohta lirahtaa. Pikkuhiljaa Sohvi rupesi myös kertomaan itse että nyt on pissa tai kakka. Loppujenlopuksi viikonlopun saldo pottaan oli yhdet pisut ja yhdet kakat kumpanakin päivänä. Sunnuntai iltana juttelin mieheni kanssa, että mites nyt jatketaan? Tarkoittaako tämä, että Sohvi on valmis pottailuun vai ei ole? Sitten hoksattiin kysyä Sohvilta ja kun Sohvi sanoi ”Potta tykkää!” Oli homma selvä. Tätä jatketaan! Ja olihan sen huomannut miten taapero nautti uuden taidon opettelusta ja onnistumisen kokemuksista.

Stressiä ja huonoja yöunia

Kuin kohtalon ivaa, alkuviikko ei alkanutkaan hyvin. Elämään tuli stressitekijöitä ja huonoja öitä. Maanantaina yllätyin siitä, että vaikka laiskana laitoin Sohville housuvaipan, hän kuitenkin tuli sanomaan "potta" tai "pissa" ja istui vielä sujuvasti potalle tekemään pisut. Kuitenkin kun viikko jatkui ja vastoinkäymiset ja stressi lisääntyivät, jäi pottailu lopulta torstaihin mennessä kokonaan pois. Eli se oli suoraan verrannollinen vanhempien stressitasoon, jaksamiseen ja mielenkiintoon asiaa kohtaa. Kun vanhempien voimavarat siivota eritteitä laskee niin eipä huvita taaperoakaan opetella pottailua.

Kesällä alkaa puskapissailu ja vaipat jäävät pois

Tämän jälkeen pottailussa oli parin kuukauden tauko. Ajatuksissa oli kesällä aloittaa pottaharjoittelut ja niin lopulta tehtiinkin kesäkuun lopussa, kun säät suosivat. Kesällähän on ihanaa, kun voi pissata myös ulkona. Lisäksi Sohvi sai päälleen kivoja kesämekkoja, niin housuja ei tarvittu ollenkaan. Eikä niitä voinut pariin viikkoon pitääkään, sillä heti kun neidillä oli pikkupöksyt jalassa, niin pisut ja kakat tulivat järjestäen pöksyihin, niin paljon ne tuntuivat vaipoilta. Mutta ilman housuja pottailu sujui jo ihan hyvin. Äitiä jännitti lujaa lähteä ekaa kertaa kauppaan vaipattoman vesselin kanssa. Sohvi kuitenkin ilmoitti ettei halua vaippaa ja pakkohan se oli uskoa. Kauppareissut sujuivatkin ilman vahinkoja. Sohvi yleensä vastusti potalle kehoitusta, mutta kun luvassa oli kiva kauppareissu, niin pottailu ennen lähtöä sujui mukisematta, kun tiedossa oli jotain kivaa. Viikon kohdalla oltiin ekaa kertaa mummulassa ilman vaippoja ja siellä Sohvi ilmoitti äitille, että "vessa" ja vain pieni liraus ehti tulla pöksyihin kun jo päästiin potalle. Vahinkoja kuitenkin tuli vielä keskimäärin kerran päivässä. Joko hetkeksi laitettuihin housuihin, tai sitten losottaen lattialle. Tämä ei kuitenkaan harmittanut itseäni yhtään, sillä vihdoinkin Sohvin asenne oli kohdallaan: hän ei halunnut enää vaippoja. Tai muutaman kerran taisi haluta, ihan vaan kun oltiin kotosalla. Ei niihin tainnut mitään tulla, mutta halusipa hetkeksi kokeilla miltä ne tuntuivat ja laitoin kyllä aina vaipan pyydettäessä. Luotin siihen, että ei Sohvi täysin vaippoihin enää palaa vaikka niitä välillä haluaakin kokeilla.

Housujen kanssa Sohvilla oli se ongelma, ettei hän osannut laskea housuja alas. Sitä ruvettiin pikkuhiljaa harjoittelemaan ja se alkoikin sujua koko ajan yhä paremmin. Ja sitä myöten Sohvi oppi olemaan pissaamatta housuihin ja voitiin ottaa housut jo käyttöön ilman pelkoa, että ne heti kastuisivat. Sohvi keksi myös hienosti harjoitella pissan pidättämistä. Hän meni ulos nurmikolle pissalle ja hakeutui pihapolun laattojen päälle. Hän halusi pissata vähäsen jokaiselle kuudelle laatalle ja harjoitteli/leikki tätä muutaman kerran. Lisäksi oli hauskaa pissata kukan päälle tai puunjuurelle. Sohvi selvästi tykkäsi kun sai ulkona valita itse mihin pissaa.

Sanoisin, että meillä meni ekat 3 viikkoa niin, että kerran päivässä tuli yksi vahinko. Mutta jo toisella harjoitteluviikolla Sohvi meni usein itsenäisesti vessaan kun hätä tuli, kaatoi potasta pisut pönttöön, painoi huuhtelunappia ja pyyhki pepun wc-paperilla. Aina ei tosiaan edes tiedetty, että Sohvi oli käynyt wc:ssä, muuta kun pisutipoista potan pohjalla. Kolmannen viikon lopulla Sohvi osasi jo laskea ja nostaa omat housunsa ja lähinnä saattoi joskus lirahtaa lusikallinen pöksyihin ennen kun hän ehti potalle. Tässä kohtaa Sohvi myös kieltäytyi yövaipasta joten päätimme testata yön ilman. Ja totta se oli, yövaippaa ei enää tarvittu, vaikka satunnaisesti yöllä saattoikin lirahtaa lusikallinen pisua housuun vielä pidemmän aikaa. Yövaippahan saattaa olla käytössä vielä muutaman vuodenkin päiväkuivaksi opettelun jälkeen ja se on ihan normaalia. Meillä sattui nyt käydä näin.

Loppujen lopuksi me lähdettiin kokeilemaan yhtä viikkoa. Viikon jälkeen vaikutti niin hyvältä, että päätettiin kokeilla vielä toinen viikko. Kun sekin meni vain yhdellä vahingolla/pv niin tiesin, että tästä tää lähtee. 5 viikon kohdalla Sohvi oli päivä- ja yökuiva. Ainoastaan pieniä lirahduksia saattoi tulla satunnaisesti pöksyihin. Ja voisin kuvitella että isompikin vahinko voi vielä käydä jos on mielenkiintoista tekemistä eikä malta käydä pissalla. Mutta vaipat on nyt taakse jäänyttä elämää.

Uhmaikä ja potalle opettelu - helppo homma vai mahdoton tehtävä?

Sanoisin, että se riippuu siitä, onko taapero itse valmis pottailuun ja jaksavatko vanhemmat siivoilla ja pyykätä. Painostamalla ja pakottamalla homma ei ainakaan onnistu, eikä jos haaveissa siintää nopea oppiminen. Toisaalta on myös lapsia, jotka oppivat homman kerrasta kun ovat itse siihen valmiita ja kiinnostuneita tai matkivat isompia sisaruksiaan. Mutta jos homma ei lähde parissa kolmessa päivässä yhtään sujumaan, kannattaa ottaa kunnolla etäisyyttä potta-asiaan ja kokeilla kuukauden parin päästä uudestaan. Mihinkäs tässä on kiire, valmiissa maailmassa. Kaikki me on opittu lopulta käymään wc:ssä.

Mikä kirja 2 vuotiaalle?

Sohvin ollessa nyt 2,5 v luemme edelleen paljon Puppe-kirjoja. Pupen lisäksi myös Ryhmä Hau- kirjat on usein Sohvin valinta. Tosin mitään lempparikirjaa ei ole mistään vielä muodostunut, kaikkia luetaan mitä löytyy ja välillä on vaiheita, että jotkin kirjat eivät hetkeen kelpaa. Lisäksi äitee on nyt hankkinut lisää tunteita käsitteleviä kirjoja avuksi itselle ja Sohville, kun ei äiteellä aina suju nämä tunnepuolen asiat. Tässä muutamia tämän hetken suosikkeja, sekä kokemuksia näistä tunnekirjoista.

Monen sortin tunteet

Felicity Brooks ym.

Tämä tunnekirja on selkeä ja johdonmukainen ja tekstit ovat hyvin lyhyitä jo 2 vuotiaankin ymmärtää. Kirja haastaa jatkuvasti keskustelemaan ja ihmettelemään lapsen kanssa: ”Keho viestii erilaisista tunteista monin tavoin. Tutki kuvan henkilöiden ilmeitä ja asentoja. Saatko selville, miltä heistä tuntuu?” Sohvi tutkii kuvia ja eläytyy hahmojen tunteisiin ”ikkee, oijjoi” ”huutaa” jne. Eli tämä oli yllättävän hyvä ostos jo nyt, vaikka on selkeästi suunnattu vähän isommille. Kirjassa on paljon pieniä kuvitettuja tarinoita eri tilanteista, joten Sohvi jaksaa keskittyä tarinoihin. Tämä kirja on siitä erilainen kuin mikään muu tunne-kirja mitä olen nyt lukenut, että tässä kirjassa puhutaan siitä, miltä tunteet tuntuvat kehossa ja minkä värisiä ne voisivat olla. Kirjassa myös opetetaan lasta pääsemään negatiivisten ajatusten kierteestä pois esim. näin ”Roosan perheellä on aina kaikkea uutta ja hienoa, meillä ei ole koskaan mitään” positiivinen ajatus: ”Perheeni on minulle rakas. Meillä on hauskaa vaikka emme hanki koko ajan uutta”.

Kirjan lopussa on vinkkejä vanhemmille. Tämä vinkkiosio sai miettimään, eikö vanhemmille ole kirjoja missä opetetaan toimimaan lasten kanssa näissä tunnetilanteissa. Tunnetaitoja vanhemmille. No pienen googlettelun jälkeen löysin jopa muutaman ilmaisen pdf:n josta oli jo kivasti apua. Ne vahvistivat sitä, että olen oikeilla jäljillä tässä asiassa. Oppaat olivat sopivan tiivitä, että ne jaksoi käydä läpi. Tässä linkit niihin.

MLL vanhemman tunnetaito opas

https://varsinaissuomenpiiri.mll.fi/wp-content/uploads/2023/08/Vanhemman-tunnetaito-opas.pdf

Fanni isovanhemman tunnekasvatusopas yksi A4-sivu (käy tietty myös vanhemmille itselleen)

https://fanniemotions.com/wp-content/uploads/2023/05/materiaalia-vanhemmille.pdf

Löysin myös muutaman vanhemmuusoppaan, mutta jotenkin niitä katsoessa tulee heti syyllinen ja raskas olo. Halusin tähän hetkeen jotain nopeaa ja tiivistettyä, joten itselle sopi nuo pikaoppaat oikein hyvin. Tässä kuitenkin näitä kirjoja mitä löysin, jos haluaa lukea enemmän vanhempien tunnetaidoista. (Myöhemmin luin nämä alla olevat kirjat, ja tästä pääset postaukseeni: Hyvä vanhemmuusopas tukee, kannustaa ja johdattaa -Tässä 3 arvostelua ja selkeä voittaja)

Hyvän vanhemman salaisuus, Julia Pöyhönen, Heidi Livingston

Kunpa vanhempasi olisivat lukeneet tämän kirjan, Philippa Perry

Vanhemman kiukkukirja, Päivi Nurmi, Heli Pruuki

Kysy ja kurkista! Tunteet

Lara Bryan

Tämä kirja on täynnä järkeviä ohjeita ja vinkkejä erilaisiin tunnetilanteisiin. En keksi mitään mikä häiritsee tai tuntuu oudolta ohjeelta. Kuitenkin 2,5 vuotiaalle kirja on vähän turhan sekava ja haastava. ”Mitä tunteet ovat” -kirja oli hyvin selkeä, sillä joka aukeamalla käsiteltiin vain yhtä tunnetta eli toistoa oli paljon ja idea oli selkeä. Tämä kirja ei toimi yhtä hyvin näin pikkuisen kanssa, vaikka joka sivu onkin luukkuja täynnä. Tässä ei oikeastaan ole mitään punaista lankaa vaan luukut ovat täynnä kysymyksiä tunteista ja luukun alla on vastauksia ja neuvoja. Teksti on paikoin kovin tieteellistä ja täynnä hankalia sanoja 2 vuotiaan ymmärtää, kuten: reagoida, aivojen kemikaalit, samoissa tilanteissa. Monet kirjan esimerkit ovat koulumaailmasta, joten ajattelisin, että kirja sopisi parhaiten eskarilaisesta ylöspäin. Toisaalta varmaan ei mene kun vuosi tai kaksi, kun Sohvikin kiinnostuu tästä jo enemmän. Nyt hän on kiinnostunut lähinnä kuvituksen yksityiskohdista kuten kakkakasasta tai nallesta.

Yksi ajatuksia herättänyt luukku meni näin: ”Miksi vanhempani eivät ymmärrä minua?” -”Luultavasti he yrittävät ymmärtää, mutta on vaikea tietää mitä toinen ajattelee?.. varsinkin silloin kun ikäeroa on paljon. Voit auttaa vanhempiasi kertomalla ajatuksistasi ja tunteistasi.” Tämän voi allekirjoittaa varmasti moni aikuinenkin, jonka ajatukset eivät edelleenkään kohtaa omien vanhenevien vanhempiensa kanssa. Ja sitten pitäisi uskaltaa sanoa ääneen mitä oikeasti ajattelee ja tuntee, koska muuten asia ei ainakaan saa edes mahdollisuutta tulla ymmärretyksi.

Kirja on aikaansa sopiva: siinä verrataan emojien tunteita ja soitetaan vaarille videopuhelu. Lopussa on hyvä tunnepyörä, missä on emojein kuvattuna eri tunteita. Uskon, että tunnepyörä tai koko kirja sopii hyvin keskustelun avaukseksi, jos lasta painaa jokin, mistä aikuinen ei oikein saa itse kiinni, tai mitä lapsi ei osaa selittää.

Pieni tarinalaatikko, Pipsa Possun sadepäivä

Jos pystyy laittamaan sivuun Pipsa Possu-sarjan viljelemän läskifobian ja perinteisen, yksipuolisen perhekäsityksen niin sekä sarja, että kirjat ovat suloisia, hauskoja, lyhyitä ja selkeitä, juuri sopivia 2 vuotiaalle. Vaikka Pipsa Possun piirrossarjassa törmää välillä epäasialliseen puheeseen, niin Pipsa-kirjat ovat täysin asiallisia, eikä niissä ole enää naureskeltu iskä possun isolle mahalle.

Tämä kirja yllätti minut täysin, koska luulin ostavani oikean kirjan. Saatuani tämän teoksen käsiini, kävi kuitenkin nopeasti ilmi, että itse kirja (Pipsa Possun sadepäivä) löytyi erillisenä isojen kansien sisältä ja se kirja olikin hyvin pikkuinen. Nämä isot ”kirjan kannet” muodostivat pienen näyttämön Pipsan lastenhuoneesta. Lisäksi pakkaus sisälsi luvatut Pipsa Possun perheen hahmot. Olin aluksi hieman pettynyt, koska tätä settiä voi hädin tuskin kirjaksi luokitella. Mutta voi pojat, onko näillä hahmoilla leikitty. On. Ja kuinka paljon Sohvi tykkäsi tästä pikkuisesta kirjasta, joka sopii hänen käsiinsä loistavasti. Hän myös rakastaa tarinaa, jossa sade pilaa possujen ulkoleikkisuunnitelmat ja isä possu keksii hauskan sadepäivänleikin sisällä. Siinä isä possu piilottaa kumiankan ja Jyrin ja Pipsan tulee löytää se. Tätä kirjaa on luettu niin paljon, että olen sen kontaktimuovilla joutunut päällystämään, että pysyy kasassa. Lisäksi se on todella kätevä ja pieni ottaa mukaan vaippareppuun matkalle, mökille, kylään, mihin vaan, missä tarvitaan jotain mielekästä tekemistä. Ja hahmoilla voi sitten leikkiä Pipsa Possu sarjasta tuttuja tarinoita. Meillä nämä hahmot on viety mm. duploista rakennettuun ”ravintolaan” tai sitten ne ovat matkustelleet veneellä tai duploautolla ympäriinsä. Koska joku hahmoista on melkein aina hukassa, (mutta löytyy kuitenkin aina lopulta jostain hangen alta keväällä) ostin vielä toisen tällaisen setin, että saatiin tuplahahmot. Näillä kertakaikkiaan leikitään niin paljon. Tämä on täydellinen kirja 2 vuotiaalle ja erityisesti kaikille Pipsa faneille.

Pipsa Possu ja pikkuotukset

Mandy Archer

Tämän kirjan ostin alunperin Sohvin 1v täyttävälle ystävälle, sillä ajattelin, että kyseessä olisi loistava ensikirja. Aiemmin Sohvi ei ole ollut hirveän innostunut tällaisista koskettelukirjoista, joissa on erilaisia pintoja, joten luulin tämän olevan Sohvin käsissä floppi. Kuitenkin tämä kirja olikin niin suosittu, että jätin sen meille ja ostin tälle 1 vuotiaalle vielä oman. Kirjan tarina on mukava; possujen perhe lähtee pienelle luontoretkelle ja retkeltä löytyy monta pikku ötökkää ihmeteltäväksi. Puun kaarna tuntuu kuoppaiselta ja kimalainen tosi pörröiseltä. Pinnat ovat kaikki erilaisia ja pipsamaiseen tapaan kimallusta ja säihkettäkin löytyy. Luulen, että Sohvi rakastaa tätä lyhyttä tarinaa enemmän kuin näitä pintoja, mutta joka tapauksessa tätä on paljon luettu.

Minun 100 sanaani kurkistuskirja

Natalie Boyd

Tämän aiheen kirjoja myydään paljon erilaisia. Tämä kirja on 100 sanaani- luukkukirja ja sen kuvitus on toteutettu lähinnä valokuvina. Tämä on ollut suosittu jo 1 v alkaen, mutta erityisesti nyt, kun 2,5v Sohvilla on ”minä itte”- vaihe ja hän saa lukea tätä minulle. Tässähän ei ole mitään tarinaa, mitä äitee voisi lukea, joten Sohvi avaa luukun kerrallaan ja osaa nyt jo nimetä tosi monta kuvaa. Alkuun taisi osata lähinnä ”kukka” ja ”pupu” -kuvat nimetä ja lisäksi hän nuoli kirjasta suklaan kuvaa. Nyt osaa jo monta sanaa ja ylpeänä availee luukkuja ja nimeää asioita. Kirjassa on paljon pikkulapselle tuttuja esineitä, sitten on sivullinen eläimiä, kulkuvälineitä, on numeroita, värejä, muotoja ja ruokia. Kirja on hauskasti toteutettu, esim. talo-kuvassa jokainen ikkuna on avautuva luukku ja sen alta löytyy erilaisia arkisia asioita puuhaileva lapsi esim. lapsi nukkuu, lapsi syö, lapsi maalaa. Iltasaduksi tämä on hiukan liian aktivoiva, mutta päiväpuuhasteluksi oikein loistavaa luettavaa.

Pupen lumileikit

Eric Hill

Puppe -kirjat ovat Sohvin kestosuosikkeja. Hankin tämän kirjan Sohville, sillä halusin nähdä tuoko tämä pehmolelu sorminukke mitään lisäarvoa lukemiseen. Sohvin mielestä kyllä ehdottomasti. Nyt kun hän on "minä itte" vaiheessa niin hän haluaa olla aina se, joka kääntää sivut ja liikuttaa Puppe-hahmoa. Ja se tuo hymyn Sohvin huulille joka kerta. Hän myös kovasti ihmettelee ja ihailee Pupen pipoa ja yrittää ottaa sitä pois, mutta se on kiinteä. Kirjan sivut ovat todella paksuja, tämä on vankkaa tekoa. Montaakaan sivua tässä kirjassa ei ole, joten aika lyhyt lukuelämys tämä on. Sopisi siksi hyvin myös 0-1 vuotiaillekin lukijoille. Kirja käy läpi perinteisiä talvileikkejä ja lopuksi Puppe päätyy sisätiloihin, lämpimän juoman äärelle. Lauseet ovat lyhyitä, joten tässä ei tarvitse paljon lukea, jos ollenkaan. Voi vaikka vaan keskustella kuvien tapahtumista ja pohtia yhdessä, että mitähän lämmintä juomaa Pupen kupissa on?

Ryhmä Hau: Pennut pelastavat junan

Rehellisesti sanottuna Ryhmä hau -sarja ei ole lemppareitani, koska meno on äiteelle liian vauhdikasta ja meluisaa. Hieman häiritsee myös Riku-hahmon alistava ja pomottava suhde koiriin, aivan kun koirat eivät osaisi mitään pelastushommia ilman Rikua joka käskyttää koiria jatkuvasti. Ehkä tämä asia aukeaa minulle myöhemmin, kun Sohvi oppii paremmin puhumaan ja voi kertoa oman näkemyksensä.

Tätä listaa ei kuitenkaan olisi voinut tehdä ilman tätä kirjaa, sillä Ryhmä hau -kirjat on niitä kirjoja, mitä Sohvi itse valitsee kaupassa, jos saa siihen mahdollisuuden. Sarjan kirjoja löytyy valtava valikoima, niitä on monen kokoisina ja muotoisia, on tarroilla ja ilman, on ääninapeilla tai hahmoilla, kaikilla lisämausteilla löytyy. Meille on näitä muutama ostettu. Monissa on vielä teksti liian pitkää, joten Sohvi ei jaksa oikein loppuun asti odottaa. Paras Ryhmä hau -kirja on tämä kirjastosta lainattu "Pennut pelastavat junan". Siinä on tarpeeksi tiivis teksti ja tarina etenee helposti ja nopeasti sarjalle tyypilliseen tyyliin. Sohvi tunnistaa ja nimeää kuvista hahmoja ja on mukana kommentoimassa junan kulun estävää kiviröykkiötä ”kiviä! o-ou”. Näitä erilaisia ryhmä-haun kirjasarjojahan on julkaistu pilvin pimein ja lähinnä nämä markettikirjat extratarroilla on jääneet meillä vähemmälle lukemiselle. Tähän kirjastosta lainattuun, hyväksi havaittuun Ryhmä Hau -kirjasarjaan kuuluu lisäksi mm. Pennut pelastavat valtaistuimen. Pennut pelastavat suohirviön, ...supertähden, ...robotin, ...salamatkustajan ja Pennut pelastavat uimaretken.