Turvataidot on ollut asia, jonka olen halunnut opettaa omalle lapselleni heti alusta alkaen. Ongelmana on ollut, etten oikein tiedä miten opettaa ja mitä sanoa. Miten ihmeessä opetan lapselle turvataitoja?? Tähän olen löytänyt hyviä vinkkejä väestöliiton sivuilta ja sitten näistä ihanista Pikku Kakkosen videopätkistä: Jes! Mun ei tarvii sanoa mitään, sen kun laitan videon pyörimään niin ihana täti kertoo kehonosista ja uikkarisäännöstä. Meillä näitä katsottiin vajaa 3 vuotiaan kanssa useamman kerran, sillä yhdestä kerrasta ei vielä jäänyt juuri muistijälkeä. Sohvin lempparivideo oli uikkarisääntövideo luultavasti siksi, että rekvisiittana oli mukavia uimavälineitä, räpylää ja uimarengasta.
No olihan minun vanhempana vielä ryhdistäydyttävä ja puhuttava tästä tärkeästä asiasta, mutta nuo pikku kakkosen videot antoivat siihen tukea ja niitä sanoja suuhun, mitä sanoa? Eli käytännössä lapselle kerrotaan esim. suihkussa mitä on eri kehon osien nimet (mm. pimppi, pippeli, peppu, tissit, napa, reidet, maha...), jotta hän tietää mistä puhutaan ja että uimapukualueelle ei saa kukaan koskea ilman lupaa. Eikä myöskään lapsi saa koskea toisen uikkarialueelle ilman lupaa. Se on jokaisen omaa aluetta.
"Kukaan ei saa koskea ilman lupaa." Tästä muodostui itselleni heti suuri dilemma. Entäs kun äiti tai iskä pyyhkii takapuolta tai jos on jotain näppyjä alapäässä ja vanhempi haluaa kurkistaa että pitääkö niistä olla huolissaan. Miten tämä sääntö sitten käytännössä pätee, vai ovatko vanhemmat poikkeus tähän sääntöön? Eivät ole. Nimenomaan vanhempien suhtautuminen lapsen kehon rajoihin opettaa lapselle sen miten muut saavat häntä koskettaa ja onko hänen kehonsa arvokas ja saako siinä olla rajoja. Useinhan lapsi huutaa että pyyhkimään, joten takapuolta ei kosketeta ilman lupaa. Jos pitää tutkia jotain näppyjä tarkemmin, pitää lapselta pyytää tähän lupa. "Saako äiti kurkata mitä punoitusta sulla on tuossa alapäässä?" Pointti on opettaa lapselle, että hänen erityisiä kehonosiaan kunnioitetaan. Koska silloin hän osaa vaatia myös muita kunnioittamaan niitä kaikissa mahdollisissa elämäntilanteissa, joita hän tulee kohtaamaan läpi elämänsä. Ja se tapahtuu kysymällä lupaa.
Vaippaikäiselle vauvalle kehon ja omien alueiden kunnioitusta opetetaan olemalla hellä ja empaattinen vaipanvaihdoissa. Uhmaikäisen kanssa voi joskus joutua takkumaan, vaikka siitä saako vaippaa vaihtaa. Silloin kannattaa antaa vähän aikaa ja kysyä hetken päästä uudestaan. Jos tulee tilanteita, että lapsen omille alueille joudutaan koskemaan ilman lupaa, voi kunnioitusta lapsen tahtoa ja kehoa kohtaan kuitenkin osoittaa olemalla pahoillaan ja selittämällä miksi säännöstä poikettiin. "Olen pahoillani että pesen sun pepun, vaikka et haluaisi mutta ripuliräjähdys pitää saada pois, muuten se aiheuttaa haavoja." Näin lapsi ymmärtää tilanteen olevan poikkeuksellinen/ tai sitten ei ymmärrä, mutta olet tehnyt parhaasi.
Turvataitojen avulla lapsi oppii, että omaa kehoa ja omia rajoja pitää muiden kunnioittaa. Ja parhaiten hän tulee sen oppimaan kun vanhemmat suhtautuvat kunnioittavasti hänen omiin uikkarialueisiinsa. Alueista on hyvä puhua esim. suihkussa käydessä kun lapsi alkaa ihmetellä vanhempien omia alueita. Silloin kerrotaan alueiden oikeat nimet ja että nämä ovat tärkeitä omia alueita joihin ei kukaan saa koskea ilman lupaa.
On myös hyvä muistuttaa lasta, että mikään kosketus ei saa jättää kurjaa oloa tai olla salaisuus. Tällaisesta pitää aina kertoa luotettavalle aikuiselle.
3 vuotiaalla alkaa olla jo usein omia mieltymyksiä ja suosikkeja tai ainakin ne alkavat muotoutua tässä 3-4 v iässä. Toisilla on tietysti vahvat mielipiteet jo heti synnyttyään. Sohvi on edelleen aika kaikkiruokainen kirjojen suhteen. Vielä hetki sitten kirjastosta jäi usein käteen paljon auto- ja konekirjoja, mutta nyt eläinkirjat alkavat olla Sohvin suosikkeja. Erityisesti sellaiset, joissa on söpöjä eläinten pentuja. 3 vuotias jaksaa usein jo kuunnella vähän pitempääkin tarinaa ja meillä onkin iltaisin luettu myös Mimmi lehmä-kirjaa tai pitkää Ruma viisikko -satua. Tosin on iltoja, että yritän vähän lyhentää satua, kun huomaan että Sohvin keskittymiskyky alkaa hajoilla. Silti edelleen luetaan välillä ihan niitä lyhyitä vauvakirjojakin esim. Pupen lumileikit.
Jos olet hukassa kirjamaailmassa tai tarvitse inspiraatiota kirjastoreissulle, valitse tästä seuraava suosikki kirja 3 vuotiaalle. Tässä on monia, jotka varmasti käyvät niin tytölle kuin pojalle.
Oiva sintti
Donaldson Julia, kuvittanut Scheffler Alex
Tämä oli meillä pitkään ehdoton Sohvin suosikkikirja ja tunnustan, että itse olen ihastunut tähän värikylläiseen perinteiseen kuvitustyyliin. Axel Scheffler luo upean merenalaisen maailman, jossa seikkailee Oiva sintti. Oivalla on tapana myöhästyä aina kalakoulusta ja keksiä sitten upeat seikkailuntäyteiset selitykset opettajalle kuinka näin pääsi käymään. Kerran Oiva sitten oikeasti ajautuu hurjaan seikkailuun matkalla kouluun. Kirjan tarinassa Oiva eksyi ja löysi lopulta takaisin kun kuuli omia keksittyjä tarinoitaan kerrottavan merimaailmassa ja lopulta yksi tarinankertoja tunnisti Oivan.
Kirja on riemukkaasti riimitelty ja tämän kirjan jälkeen Sohvi nimesi kaikki vastaantulevat kalalelut ja oikeat kalat Oiva sinteiksi.
Maanantai aamuna yhdeksältä, kalojen luokassa näytti tältä. Opettaja Rausku piti nimenhuudon: "Onko paikalla Pietari Kalanen?" "Täällä ope, näethän sen!" "Kiira Keltapyrstö?" "Täällä." "Pekka Punasimppu?" "Tässä, kiven päällä!" "Oiva sintti? Oiva? Kuunnelkaas, Oiva sintti on myöhässä taas."
"Ompa surkea sintti, pikku rääpäletintti, Viskataan sut takaisin, mereen tahdot kuitenkin." Oiva keskellä merta peloissaan, näki välkkeen outojen valojen...
"Olen Oiva sintti" kertoi Oiva. "Nyt uin ja polskin aaltojen teillä tarinani kintereillä." Kampela nyökkäsi: "Juuri kuten luulin, tarinasi vanha rouva Kalaselta kuulin." OIKEA SIVU: Kello löi yksi, kello kaksi, luokka muuttui levottomaksi. Vaikka koulu oli jo loppu, kellään ei ollut kotiin hoppu.
Kun Mimmi lehmä tapasi variksen
Wieslander Jujja, Kuvittanut: Nordqvist Sven
Näitä Mimmi lehmä -kirjoja löytyy kokonainen sarja. Tämä ylläoleva on ollut näistä Mimmi-lehmä kirjoista Sohvin suosikki. Upeasti kuvitetut maisemat ovat karkkia äiteen silmille ja Sohvi tykkää tarinasta, jossa kärttyinen ja yksinäinen varis on jäämässä ilman synttärijuhlia kunnes tapaa Mimmi lehmän. Mimmi tuo lopuksi lättyjä ja pienen lahjankin yllättyneelle varikselle. Mimmi on aina lempeä, ystävällinen ja rauhallinen kun taas varis on äksyilevä, tiuskiva ja aina rajoittamassa Mimmin päähänpistoja "Eiväthän lehmät voi tehdä noin!" Variksella on kuitenkin kovan kuoren alla herkkä sydän joka lämpenee Mimmille. Tässä kirjassa on se huono puoli, että jotkin variksen letkautukset jäävät käyttöön ja meilläkin on ruokapöydässä useammin kuultu "Yäk! Ällllllöttävää!" Niinkuin varis sanoo kylmästä kahvista etsiessään jotain herkkuja kotipesästään.
Rähmäräpylä
Britta Teckentrup
Tämä on ollut yllättävä Sohvin suosikki. Tämä on se kirja jota jouduin lukemaan monta kertaa päivässä niin että se tuli korvista jo ulos. Mutta jokin tässä oli mikä kosketti Sohvia. Ehkä hän pystyi samaistumaan rähmäräpylään, joka kompuroi ja kaatuili aina ja kaikkialla. Sohvikin on ollut aika kaatuiluherkkä. Tarina kertoo pienestä sorsanpoikasesta ja sen kaverista pikkutipusta. Rähmäräpylä kaatuilee kaikkialla, kunnes tipu alkaa selvittää, missä olisi hyötyä noin isoista, kömpelöistä räpylöistä. Kokeiltuaan kaikenlaista sorsa päätyy lampeen kompastuttuaan ja huomaa siellä omaavansa loistavan uimataidon. Kirja siis opettaa hienosti sen, että kaikki ovat hyviä jossain, vaikka välillä tuntuisi, ettei osaa mitään. Kaikilla on omat vahvuutensa.
Ruma viisikko
Donaldson Julia, Kuvittanut: Scheffler Axel
Tämä kirja oli yllättäjä. Luulin että tämä ehkä olisi liian pelottava Sohville, mutta tästähän tuli aivan hitti. Toisaalta myös pohdin aluksi haluanko opettaa lapselleni tällaista rumiin jaottelua, mutta lopuksi kirjan sanoma on selvä, me kaikki olemme kauniita ja kauneus on katsojan silmässä ja lopulta sillä ei ole mitään väljä miltä me näytämme. Silti joku meitä rakastaa. Kirjassa esitellään viisi Afrikan ruminta eläintä. Itse en ole tällaisesta lajittelusta ennen kuullut, koska ei nyt hyeena tai gnu omasta mielestä ole rumia. Kieltämättä taas tätä marabuhaikaraa ei ihmissilmä pysty kovin viehättävänä pitämään. Kirja on riimitelty ja joukon jatkoksi liittyy toinen toistaan rumempia elukoita. Lopulta ruma joukkio kohtaa omat pentunsa, jotka rakastavat omia vanhempiaan ehdoitta pahkoineen kaikkineen ja rumasta viisikosta tuleekin viisi ihanaa.
Varoituksen sana; sivulla jossa esitellään marabuhaikaraa käytetään sanaa "homssuinen". Olin vähän että mitä? Itse olen ajatellut että se tarkoittaa vähän huorahtavaa, mutta piti oikein googlata niin oikea määritys on epäsiisti. En kyllä itse käyttäisi arjessa: "Anteeksi, olen tänään vähän homssuinen." Joten keksin tähän aina jonkun toisen sanan esim. hassu. koska en todellakaan halua lapseni hokevan päiväkodissa homssuinen- sanaa. Mutta ei anneta yhden sanan pilata hyvää kirjaa.
"Hirveysasteikolla oomme kyllä aivan kärkeä, kun vilkaisetkin meitä alkaa silmiäsi särkeä."
"Te ootte viisi ihanaa, teitä herttaisempia ei kanna päällään maa."
Pete ja Pulmu -Iso ilmapallo
Scheffler Axel
Pete ja Pulmu -sarjassa on monta kirjaa ja niissä käsitellään usein pelkoja ja pettymyksiä. Kirjasta on tehty myös animaatio joka on nimeltään Pippa ja Popi, joka on ainakin kirjoitushetkellä katsottavissa yleareenasta. Pete on pupu ja Pulmu on hiiri, he ovat parhaat ystävykset. Kirjassa Pete on saanut hienon punaisen ilmapallon. Ilmapallo kuitenkin karkaa ja rikkoutuu puunoksaan. Pete on tietysti tosi surullinen, kunnes Pulmu kaivaa repustaan saippuakuplapurkit. Kaikki kuplat lentävät pois ja rikkoutuvat. Eikä se haittaa ollenkaan.
Tämän sarjan kirjoissa on hienoa, että surun ja pettymyksen tunteet tulevat näkyviksi. Sitten kertoja osoittaa empatiaa surevaa kohtaan: "Pete parka!" Ja sitten keksitään ratkaisu, jossa suru muuttuu iloksi taas. Loistavaa tunnetaitokasvatusta! Suosittelen.
Pop-up peekaboo! Disney princess
Etsiskelin joululahjaksi pop-up eli ponnahduskirjoja, mutta suomennettuja oli vaikea löytää. Tämä vähäsanainen kirja menee kuitenkin hyvin myös englanniksi. Taitavasti suunnitellussa kirjassa pongahtavat esiin yksitellen suosikkiprinsessat; Ariel, Jasmine, Belle, Moana ja Tähkäpää. Kaunis, taidokas ja sopivan lyhyt kirja prinsessojen ystäville.
This is not my hat
Klassen Jon
Jatkan englanninkielisellä linjalla. Tämä kirja on osa hauskaa Jon Klassenin hattu -kirjasarjaa. Kirjassa pikkukala varastaa hatun isolta kalalta. Vähäeleinen ja -sanainen kirja jättää lopun tulkinnanvaraiseksi. Söikö iso kala pikkukalan? Vai hakiko hän vain hattunsa takaisin? Sohvi on sitä mieltä, että pikkuhattu on sopiva pikkukalalle ja ison kalan pitäisi ostaa kaupasta isompi hattu. Joten en tiedä meneekö viesti perille, että varastaminen on väärin ja siitä jää aina kiinni. Mutta kirja on upeasti kuvitettu ja värimaailmaltaan erilainen lastenkirja. Sohvi on tykännyt tästä kirjasta tosi paljon ja erityisesti ison kalan ilmeistä. Kirjassa on paljon tilaa kirjoittaa vaikka oma suomennos tekstin viereen. Voimme myös toivoa, että joku kääntäisi tämän kirjan suomeksi. Muita Jon Klassenin kirjoja ovat: We found a hat ja I want my hat back. Kirjat käsittelevät oivaltavalla ja humoristisella tavalla varastamista, jakamista, rehellisyyttä ja valehtelua.
Hikikarpalot otsalla, kello on jo vaikka mitä. Sohvi 3v ei ole suostunut syömään aamupalaa eikä mikään vaate kelpaa. Miten nämä päiväkotiaamut saadaan ikinä sujumaan ja mikä siinä on kun lapsi ei tottele aamuisin????
Olen kokeillut kaikenlaista vaihtelevalla menestyksellä. Olen varannut riittävästi aikaa, yrittänyt olla rauhallinen itse, valmistellut kaiken mitä pystyn edellisenä iltana. Olen lahjonut karkilla ja ruutuajalla, uhkaillut kotiin jäämisellä (hän tykkää tosi paljon mennä päiväkotiin), antanut valita vaatteensa, antanut aikaa, antanut vaihtoehtoja. Joskus nämä on toiminut ja joskus ei. Päiväkodista sanotaan, ettei lapsellani ole uhmaa siellä. Miten ihmeessä ne saavat sen siellä toimimaan halutulla tavalla? Tietty siinä on se ryhmäpaine hyvänä apuna, mutta silti. Tiedän että tarhatädit painii ihan samojen ongelmien kanssa kotona omien lastensa kanssa, mutta kuin taikasauvasta vieraat lapset päiväkodissa tottelevat heitä. Ainakin useimmiten.
Sitten keksin kokeilla, mitä jos kuvittelisin ettei Sohvi ole minun lapseni, vaan olisin nyt työntekijänä päiväkodissa ja yrittäisin saada tämän itselle vieraan lapsen aamutoimet suoritettua. Huomasin heti, että ääneni oli pehmeämpi ja oloni vähemmän stressaantunut. Lähdin siitä liikkeelle, etten voi pakottaa häntä tottelemaan. Ja jollain lailla taakka/paineet lähti heti harteiltani, sillä kyse ei olisi omasta lapsestani ja omasta vanhemmuudestani ja siihen liittyvästä syyllisyydestä ja häpeästä joka nalkuttaa takaraivossa: "Miten minä nyt en saa omaa lastani tottelemaan! mitä ne siellä päiväkodissakin ajattelevat!"
Kuvittelin siis, ettei Sohvi ole oma lapseni ja pyysin häneltä lempeästi asioita ja huomasin, että aiemman jyrkän EI!:n sijaan hän alkoi jäädä harkitsemaan pyyntöäni. Jos hän edelleen sanoi ei, se oli minulle ok ja palasin asiaan myöhemmin. Sitten samalla lempeällä äänensävyllä kysyin asiaa hetken päästä uudestaan ja annoin pienen perustelun pyynnölleni: "Söisitkö vaikka tämän puolikkaan leivän, ettei sulle tulis heti kova nälkä päiväkodissa?" Äänensävyni oli siis ihan erilainen kuin mitä se stressaantuneena äitinä välillä on. Tajusin että aiemmat aamut olin tiuskinut Sohville määräilevään, holhoavaan, epäkunnioittavaan ja painostavaan äänensävyyn, että "Hei nyt pitää syödä edes jotain. Ethän sä mitenkään jaksa siellä jos et syö mitään. Tämä leipä suuhun nyt. Onko maito juotu? Kyllä pitää... jäkä-jäkä-jäkä-jäkä-jäkä....."
Sitten tajusin myös, että rimani oli ehkä liian korkealla. Lähdin pakonomaisesti suorittamaan aamuja ja omia aamun "tavoitteitani".
Sohvin pitää laittaa nämä vaatteet mitkä olen valmiiksi katsonut, kun ne on kaikista käytännöllisimmät.
VAI ONKO PAKKO?
Antaa laittaa kesämekon aluspaidaksi parina aamuna, mitä se ketään haittaa.
Pakko saada Sohvi syömään aamupalaa nyt, kun mitä jos sille ei taaskaan maistu lounas.
VAI ONKO PAKKO?
Sittenhän sille maistuukin ehkä lounas paremmin ja toisaalta maistuu ehkä jatkossa aamupalat paremmin kun on jättänyt niitä pari välistä ja nälkä yllättää.
Pakko saada nämä pampulat päähän muuten sen hiukset on ihan ruokatakuissa päivän päätteeksi.
VAI ONKO PAKKO?
Voihan sitä mennä kylpyyn sitten illalla. (Meillä käydään yleensä parin päivän välein)
Luin, että aikuisilla on vieraille lapsille usein sellainen sosiaalinen esto päällä, ettei vierasta lasta käskytetä samaan tapaan, kuin omaa lasta. Äänensävy on säyseämpi ja kunnioittavampi. Jännä miten sitä omalle lapselleen onkin joskus tosi ankara ja vaativa. Kai se on taas kaiku sieltä menneisyydestä ja siitä miten itseä on komennettu. Ja jos vanhempi on ollut oikeasti pelottava niin sitä on sitten totellut kiltisti. Mutta kun minä en halua olla pelottava, sillä en itse ole enää tekemisissä pelottavan vanhempani kanssa. Ja minä todella haluan ja toivon, että oma lapseni olisi vielä aikuisena tekemisissä minun kanssani.
Eli lyhyesti purkitettuna, miten saada aamutoimet sujumaan:
kuvittele että lapsesi on sinulle täysin vieras ja tapaatte ensi kertaa, mitä äänensävyä käyttäisit?
varaa tarpeeksi aikaa aamuihin, ettei ole kiireen tuntua
suunnittele aamua jo edellisenä iltana ettei kiire yllätä esim. lumen vuoksi
anna lapsen valita jotain itse, esim. tämä vai tämä paita, muroja vai leipä
laske tavoitteitasi: kyllä, hänellä voi olla eriparisukat tai paita väärinpäin, se ei haittaa ketään
kokeile Mouse Timeria tai vastaavaa lasten ajastin-sovellusta vaikka pukemiseen, toimi meillä!
